Citycon
Ilmiöt

Kauppakeskusten myynti kasvoi viime vuonna viidellä prosentilla – yhden toimialan merkitys korostunut entisestään

23.2.2022 9:55
Toni Rajamäki
Myös kokonaiskävijämäärä kasvoi vuonna 2021. Vuoden viimeinen neljännes oli erittäin vahva.

Suomalaisten kauppakeskusten myynti kasvoi viime vuonna viidellä prosentilla verrattuna vuoteen 2020, kertoo Suomen Kauppakeskusyhdistyksen myynti- ja kävijäindeksi. Myös kokonaiskävijämäärä kasvoi, mutta vain yhdellä prosentilla.

Koronapandemia vaikutti koko vuoden ajan, mutta siitä huolimatta suomalaiset vierailivat ensimmäistä koronavuotta ahkerammin kauppakeskuksissa. Etenkin loppuvuosi oli vahva melkein kaikilla kauppakeskustoimialoilla, sillä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kaikkien merkittävien toimialojen myyntilukuihin kirjattiin selkeää kasvua vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Loka-joulukuussa myynti kasvoi yli 15 prosenttia verrattuna vuoden 2020 vastaavaan ajanjaksoon. Kahviloiden ja ravintoloiden myynnin kasvu oli lähes 34 prosenttia. Koronarajoitusten riivaaman viihde- ja vapaa-ajan palvelujen toimialan myynti laski viimeisellä neljänneksellä, mutta kääntyi nousuun joulukuun aikana.

– Kauppakeskuksissa iloittiin loppuvuodesta kuluttajien vahvasta halusta tulla ostoksille ja asioimaan. Olemme erityisen tyytyväisiä kahvila- ja ravintolasektorin ripeän palautumisen vuoksi, sillä se osoittaa näiden palveluiden olevan todella haluttuja ja kaivattuja asiakkaiden keskuudessa, tiivistää Suomen Kauppakeskusyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja Terhi Sell tiedotteessa.

Suurin kauppakeskustoimiala, päivittäistavarakauppa, on kasvanut tasaisesti läpi korona-ajan, ja vuonna 2021 myynti kasvoi 4,4 prosenttia vuoden 2020 myynnistä. Toimialan merkitys kauppakeskuksille on vain korostunut, sillä tänä päivänä päivittäistavarakaupassa tehdään 40 prosenttia kauppakeskusten kaikesta myynnistä. Ennen koronaa osuus oli 35 prosenttia.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)