Kuva: Anniina Nissinen
Media

Kansallinen mediatutkimus 2025: Näitä aikakauslehtiä luetaan eniten

22.9.2025 8:18
Mikko Perttunen
Luetuimpia ovat vähittäiskaupan asiakasmediat, tilattavavien aikakauslehtien valtias on Seiska.

Tilattavista aikakauslehdistä luetuimmat ovat Seiska, Me Naiset ja Kotiliesi, joista kukin tavoittaa yli puoli miljoonaa lukijaa eri kanavissa, kertoo vuosittain toteutettava kansallinen mediatutkimus.

Seiska tavoittaa painettuna ja digitaalisissa kanavissa yli miljoona suomalaista. Me Naiset tavoittaa liki miljoona ja Kotiliesi noin 723 000 lukijaa.

Suurimmat aikakausmediat ovat kuitenkin asiakasmedioita. S-ryhmän Yhteishyvä tavoittaa digissä ja printissä yhteensä yli 2 miljoonaa ja Pirkka 1,7 miljoonaa suomalaista. Myös apteekkien Terveydeksi tavoittaa laajan lukijakunnan.

MAINOS
MAINOS

Eniten yleisöään kasvatti viime vuoteen nähden Tekniikka & Talous, joka sai peräti yli 131 000 uutta lukijaa.

Kokonaistavoittavuusluku kertoo painetun lehden keskimääräisen numeron lukijamäärän, johon on lisätty keskimääräisen viikon aikana lehden digitaalisia versioita käyttäneet käyttäjät. Luku on bruttoluku, eli yksi henkilö lasketaan mukaan vain kerran.

Tilattavista painetuista lehdistä luetuin on Eeva, jonka keskimääräisellä numerolla on 262 100 lukijaa. Eevan lisäksi neljännesmiljoonaan numerokohtaiseen lukijamäärään yltävät ET-lehti, Kodin Kuvalehti ja Suomen Kuvalehti.

Yhteensä Kansallisessa mediatutkimuksessa mukana olleet 76 aikakauslehteä tavoittivat 90 prosenttia kaikista 15 vuotta täyttäneistä suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvista suomalaisista.

Digitaalinen tavoittavuus kasvoi kuudella prosenttiyksiköllä ja on 59 prosenttia. Painetun lehden tavoittavuus puolestaan laski kahdella prosenttiyksiköllä ja on 78 prosenttia.

Suurin muutos digilukemisessa näkyi yli 65-vuotiailla, joista tavoitetaan nyt 45 prosenttia, mikä on kymmenen prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuonna.

Kokonaisuutena aikakausmedioiden tavoittavuus kasvoi hieman.

Tilattavista aikakausmedioista 60 prosenttia kasvatti kokonaistavoittavuuttaan Tekniikka & Talouden jälkeen seuraavaksi eniten kasvoivat Eeva, Auto Bild Suomi, Seura ja Talouselämä.

Kokonaistavoittavuudeltaan suurimmat tilattavat aikakausmediat 2025 (printti ja digi)

1. Seiska 1 011 200

2. Me Naiset 991 900

3. Kotiliesi 724 900

4. Tekniikka & Talous 677 900

5. Talouselämä 645 800

6. Anna 509 000

7. Avotakka 497 200

8. Apu 492 900

9. Eeva 453 000

10. Seura 431 700

Kokonaistavoittavuuttaan eniten kasvattaneet tilattavat aikakausmediat 2025 (printti ja digi)

1. Tekniikka & Talous + 131 100

2. Eeva + 40 800

3. Auto Bild Suomi + 34 400

4. Seura + 23 600

5. Talouselämä          + 20 300

6. Glorian ruoka & viini + 18 900

7. Koneviesti + 16 400

Suomen Luonto + 16 400

9. Matka + 15 100

10. Apu + 13 900

Kokonaistavoittavuudeltaan suurimmat aikakausmediat 2025 (printti ja digi)

1. Yhteishyvä 2 039 800

2. Pirkka 1 710 400

3. Seiska 1 011 200

4. Me Naiset 991 900

5. Terveydeksi           866 900

6. Kotiliesi 724 900

7. Avainapteekit 678 800

8. Tekniikka & Talous 677 900

9. Talouselämä 645 800

10. Taloustaito 513 000

Lukijamäärältään suurimmat painetut aikakauslehdet 2025

1. Yhteishyvä 1 882 600

2. Pirkka 1 625 000

3. Terveydeksi           739 900

4. Avainapteekit 647 000

5. Taloustaito 492 300

6. Moottori 270 600

7. Eeva 262 100

8. ET-lehti 252 500

9. Kodin Kuvalehti 251 500

10. Suomen Kuvalehti 251 400

Suurimmat aikakausmediat digissä 2025 (viikkotavoittavuus)

1. Me Naiset 939 000

2. Seiska 901 900

3. Tekniikka & Talous 628 100

4. Kotiliesi 579 400

5. Talouselämä 555 300

6. Anna 418 800

7. Katso 383 000

8. Avotakka (meillakotona.fi) 382 400

9. Yhteishyvä 371 100

10. Apu 303 200

MAINOS