.jpg)
Veronica Lindholm on nimitetty Suomen Messut oyj:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään ensi vuoden alussa.
Lindholm on työskennellyt toimitusjohtajana muun muassa Asko- ja Sotka-brändien taustalla olevassa Indoor Group oy:ssä ja Finnkino oy:ssä sekä Suomen maajohtajana Mondelēz Internationalilla. Lisäksi hänellä on monipuolista kokemusta hallitustyöskentelystä muun muassa Nokian renkailta, asuntosijoitusyhtiö Kojamosta ja Kastelli-taloilta.
Suomen Messut -konsernin nykyinen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen jatkaa tehtävässään vuoden loppuun saakka. Hän jättää toimitusjohtajan tehtävät omasta aloitteestaan keskittyäkseen jatkossa työskentelemään projektiluonteisissa hankkeissa ja hallitustehtävissä.
Suomen Messut -konserniin kuuluvat Helsingin Messukeskuksen lisäksi messujärjestäjä Expomark oy ja av-tekniikkayritys SVV oy.
Konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 58,4 miljoonaa euroa. Messukeskuksen tulovaikutus ympäristölle on Taloustutkimuksen mukaan 245 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutus 3335 henkilötyövuotta.
Onneksi olkoon vuoden 2025 Kasvukeissit Hetki, Volvo, Bats, Laattapiste-Pukkila ja Locobase! Tutustu uusiin Kasvukeisseihin ja poimi itsellesi vinkit ja opit vaikuttavaan markkinointiin.
Katso Kasvukeissit tästä