Unsplash/Kal Visuals
Mainonta

Folk Finlandille mainostoimistoista eniten ehdokkuuksia Voitto-mainoselokuvakilpailussa

2.3.2022 9:35
Toni Rajamäki
Lidl Suomi sai eniten ehdokkuuksia mainostajista, Directors Guild tuotantoyhtiöistä.

Voitto-mainoselokuvakilpailun finalistit ja tuomaristo julkistettiin tiistaina. Tänä vuonna Folk Finland keräsi eniten ehdokkuuksia mainostoimistoista – yhteensä seitsemän. Mainostajista eniten ehdokkuuksia sai Lidl Suomi (kuusi) ja tuotantoyhtiöistä Directors Guild (seitsemän).

Kisan tuomariston puheenjohtajaksi valittiin Katariina Harteela.

Folk oli tekemässä Lidlin jokaista ehdokkuuden saanutta mainosta. Lisäksi toimisto oli luovana toimijana Vaasan Sähkön finalistimainoksessa. Directors Guild puolestaan oli mukana viidessä Lidlin mainoksessa, Vaasan Sähkön mainoksessa ja Sanoman mainoksessa, jossa luovana toimistona oli Ryhmä Creative.

Kilpailutöitä palkitaan 5. huhtikuuta. Palkintoja jaetaan yhteensä viidessä sarjassa: Yleinen, Yhteiskunnallinen ja kulttuuri, Online-video, Efekti ja animointi sekä Musiikki ja äänisuunnittelu.

Kilpailuun haki 180 työtä, joista 35 selvisi “shortille”.

– Shortlistalle valikoitujen joukossa on jonkun verran aikaisemmilta vuosilta tuttuja mainostajia, ja erityisesti tuomaristo ilahtui toimijoista, jotka ovat pystyneet uudistumaan. Nopea reagointi kilpailijan tekemiseen sekä hulluttelu, jota ei ole vesitetty liialla järjenkäytöllä, saivat tuomariston hykertelemään. Online-sarjassa arvostettiin myös sisällön tärkeyttä – “jakaisinko tämän omassa somessa” oli yksi käytetyistä kriteereistä, kertoo Harteela tiedotteessa.

Lue myös:

Voitto-mainoselokuvakilpailun voittajat selvillä: Kiinteistömaailma vei pääpalkinnon
Mainostoimisto Motleyn Kimmo Nurmisto kertoo, miten syntyi viime vuoden paras mainoselokuva

Pandemian vaikutukset eivät Harteelan mukaan näkyneet enää yhtä selkeästi kuin viime vuonna.

– Toisena koronavuonna filmeissä ei noussut selkeitä trendejä tai teemoja – pieninä poikkeuksina useammassa kilpailutyössä esiintynyt jalkapallo sekä toimistoympäristö. Tuomaristossa pohdimmekin, onko etätyön tekijöille iskenyt toimistonkaipuu, jota paikataan mainoselokuvilla.

– Kaikkiaan kilpailutöiden monipuolisuus ilahdutti niin teemojen, genrejen kuin nousseiden tunnetilojen osalta. Tuomaristo kiittää hyvistä nauruista ja tunnustaa, että myös muutama kyynel vierähti poskelle filmejä katsellessa.

Kaikki ehdokkaat:

Yleinen sarja:


Mainostaja: Snellmanin Lihanjalostus
, Mainostoimisto: United Writers
, Tuotantoyhtiö: Grillifilms
 
Kekkilä – Kukoistaville suhteille 
Mainostaja: Kekkilä, 
Mainostoimisto: Bob the Robot
, Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki
 
Freeze Frame 
Mainostaja: Gigantti
, Mainostoimisto: NORD DDB Helsinki
, Tuotantoyhtiö: Lucy Loves Stories
 
Bussikuski 
Mainostaja: Saarioinen
, Mainostoimisto: Ryhmä Creative
, Tuotantoyhtiö: Directors Guild
 
Kansallislehti (KÄÄK) 
Mainostaja: Sanoma Magazines / Aku Ankka, 
Mainostoimisto: Ryhmä Creative
, Tuotantoyhtiö: Directors Guild
 
Vaasalaisesta sähköstä riittää jaettavaa 
Mainostaja: Vaasan Sähkö
, Mainostoimisto: Folk Finland, 
Tuotantoyhtiö: Directors Guild
 
Toinen puoliaika 
Mainostaja: Lidl Suomi
, Mainostoimisto: Folk Finland
, Tuotantoyhtiö: Directors Guild
 
Puuseppä ja nukke
Mainostaja: Lidl Suomi, 
Mainostoimisto: Folk Finland
, Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto
 
Tavoitteena maailman onnellisimmat silmät 
Mainostaja: Silmäasema, 
Mainostoimisto: Wörks
, Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions
 
HSL – Ei kotiintuloaikoja 
Mainostaja: HSL Helsingin seudun liikenne, 
Mainostoimisto: Sherpa
, Tuotantoyhtiö: Long Story Short
 
Bounce 
Mainostaja: Woodio
, Mainostoimisto: Domino Analytica
, Tuotantoyhtiö: Woodpecker
 
Veikkaus – Huippu urheilija Kiri-Kalle: Grönholm 
Mainostaja: Veikkaus
, Mainostoimisto: Miltton
, Tuotantoyhtiö: Woodpecker
 
Prisma – Paluu arkeen 
Mainostaja: S-Ryhmä
, Mainostoimisto: TBWA\Helsinki
, Tuotantoyhtiö: Directors Guild
 
SAKA – Kyllä kyllä (galleria) 
Mainostaja: Saka Finland, 
Mainostoimisto: Avidly
, Tuotantoyhtiö: Grillifilms
 
Niille, jotka eivät syö Mä****rissä 
Mainostaja: Burger King
, Mainostoimisto: TBWA\Helsinki
, Tuotantoyhtiö: TBWA\Screen
 
Puhelu 
Mainostaja: Digita
, Mainostoimisto: Miltton
, Tuotantoyhtiö: Mjölk
 
Wolt City 
Mainostaja: Wolt
, Mainostoimisto: Wolt
, Tuotantoyhtiö: Milford Film & Animation
 
Yhteiskunnallinen ja kulttuuri:

Yksinäinen tyttö 
Mainostaja: Pelastusarmeija
, Mainostoimisto: Make it Simple, 
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto
 
Mielinauha 2021 
Mainostaja: MIELI Suomen mielenterveys ry
, Mainostoimisto: NORD DDB Helsinki
, Tuotantoyhtiö: Woodpecker
 
Virtuaalivaikuttaja Myrsky 
Mainostaja: MIELI Suomen mielenterveys ry
, Mainostoimisto: Bob the Robot
, Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki
 
Online-video:

Elisa – Pidetään yhteyttä. Pidetään yhtä 
Mainostaja: Elisa, 
Mainostoimisto: Bob the Robot
, Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki
 
Lidl – Kursoripeli 
Mainostaja: Lidl Suomi
, Mainostoimisto: Folk Finland
, Tuotantoyhtiö: Directors Guild
 
Lidl Atlético – Ensimmäinen puoliaika 
Mainostaja: Lidl Suomi
, Mainostoimisto: Folk Finland
, Tuotantoyhtiö: Directors Guild
 
Pohjantähti: Läsnäolo vs poissaolo 
Mainostaja: Pohjantähti keskinäinen vakuutusyhtiö
, Mainostoimisto: Kauas Creative
, Tuotantoyhtiö: Kauas Creative
 
Make Sure You Can Trust Your Mac – The Blue Wire 
Mainostaja: Clean My Mac X
, Mainostoimisto: TBWA\Helsinki
, Tuotantoyhtiö: Mjölk
 
Virtuaalivaikuttaja Myrsky 
Mainostaja: MIELI Suomen mielenterveys ry
, Mainostoimisto: Bob the Robot
, Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki
 
Suunto 9 Peak 
Mainostaja: Suunto
, Mainostoimisto: Mjölk
, Tuotantoyhtiö: Mjölk
 
Pukukoodi: Vapaus 
Mainostaja: Zalando
, Mainostoimisto: SEK
, Tuotantoyhtiö: Simelius & Simelius
 
Efekti ja animointi:

HS Ympäristö – Lue itsesi osaksi ympäristöä 
Mainostaja: Helsingin Sanomat
, Mainostoimisto: TBWA\Helsinki
, Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions
 
Teleport to Any Reality – Introducing Varjo Reality Cloud 
Mainostaja: Varjo
, Mainostoimisto: 20/20 Helsinki
, Tuotantoyhtiö: 20/20 Helsinki
 
Kesäihmisen paras ystävä 
Mainostaja: S-Ryhmä / S-Market
, Mainostoimisto: Bob the Robot
, Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki
 
Hintaharmitus 
Mainostaja: Nordea Rahoitus, 
Mainostoimisto: N2 Creative
, Tuotantoyhtiö: N2 Studio
 
Musiikki ja äänisuunnittelu:

Maku, joka herättää tekijän 
Mainostaja: Paulig
, Mainostoimisto: SEK
, Tuotantoyhtiö: OSASTO
 
Puuseppä ja nukke 
Mainostaja: Lidl Suomi
, Mainostoimisto: Folk Finland, 
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto
 
Lidl Suomi feat. Spekti – Ay Makarena 
Mainostaja: Lidl Suomi
, Mainostoimisto: Folk Finland
, Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Tuomaristo:


Creative Director Katariina Harteela, Reaktor Creative (pj)
Tuottaja Juhana Salminen, Tonto Helsinki
Art director & Director Jenni Salonen, Veli Studio
Tuottaja Seppo Kerkelä
Creative Director Taneli Mustonen, Don Films
Executive Creative Director Marko Vuorensola, We Are Open
Copywriter/Creative Lead Juha Snellman, Wunderman Thompson Finland
Liiketoimintajohtaja, yksityisasiakkaat, Group CMO Karolus Viitala, Mehiläinen
Director of Marketing and Communications Seppo Niemelä, Verkkokauppa.com
Senior Brand Marketing Manager Eeva Aaltonen, Rovio
Toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki, Marketing Finland
Ohjaaja Misko Iho
Colorist Henri Pulla
VFX Supervisor/3D Lead Lasse Kilpiä, Post Control
Creative Lead/Marketing Video Production Jussi Lehto, Rovio
Äänisuunnittelija Jukka Åkerman, Toast Post
Leikkaaja/säveltäjä Antony Bentley
Säveltäjä/äänisuunnittelija Tuomas Nikkinen, Helsinki Sound Factory
Muusikko Eva Louhivuori.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)