Eilakaisla
Brändit

Eilakaisla kerää uudella kampanjallaan tietoa työelämän tärkeimmistä kehityskohdista

26.2.2021 11:30
Toni Rajamäki
Yritys haluaa muun muassa madaltaa yritysten kynnystä työllistää.

Henkilöstöpalvelualla toimiva Eilakaisla haluaa kehittää suomalaista työelämää 50-vuotisjuhlakampanjansa avulla. Yritys kerää ihmisiltä juuri lanseeratussa kampanjassa työelämän tärkeimpiä kehityskohtia sekä ratkaisuja niihin.

– Meille eilakaislalaisille on tärkeää, että luomme toiminnallamme arvoa yhteiskunnalle muun muassa madaltamalla yritysten kynnystä työllistää ja auttamalla kaikenlaisissa elämäntilanteista ja taustoista tulevia ihmisiä löytämään työtä. Juhlavuoden aikana haluamme nostaa tämän vielä ihan uudelle tasolle, sanoo Eilakaislan toimitusjohtaja Erika Ehrnrooth tiedotteessa.

Kampanjassa yleisö voi ehdottaa kohteita, joihin Eilakaisla antaa ammattitaitoaan ilmaiseksi. Yleisö saa äänestää yrityksen esiraadin valitsemista ehdotuksista kolme kohdetta, joihin Eilakaisla aikoo panostaa.

Yritys odottaa saavansa ehdotuksia muun muassa työmarkkinoilla syrjintää kokevien ryhmien tilanteen parantamiseksi. Tutkimusten mukaan esimerkiksi hakijan nimellä on iso vaikutus työnhakumarkkinoilla.

– Lupaamme toteuttaa vähintään kolme ehdotusta. Odotamme, että ehdotuksia tulee esimerkiksi syrjintää kohtaavien ryhmien työllistämisen edistämiseksi ja ilolla tällaisiin asioihin tartummekin. Osaamisemme on parhaimmillaan esimerkiksi työnhakusparrauksen, uravalmennuksen sekä työnantajien ja työnhakijoiden yhteen saattamisen parissa.

Kampanjan taustalla on yrityksen henkilöstön valitsema juhlavuoden teema, joka on sosiaalinen vastuullisuus.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)