Kuva: Brunberg
Brändit

Brunberg uudistaa brändiään

23.2.2026 9:37
Mikko Perttunen
Makeisyhtiö tuo Suukkojen juhlavuoden kunniaksi kauppoihin erikoismakuja.

Brunbergin Suukko juhlii tänä vuonna 75-vuotista historiaansa. Vuonna 1871 perustettu porvoolainen makeistehdas Brunberg juhlistaa merkkihetkeä ilmeuudistuksella sekä lanseeraamalla kolme erikoismakua pitkin vuotta.

Brändiuudistuksella halutaan pitää Brunberg ajankohtaisena kaikenikäisille herkuttelijoille. Uusi ilme tulee näkymään vahvasti pakkauksissa, sosiaalisessa mediassa, Brunbergin myymälöissä ja kaupoissa. Uudistuksen toteuttaa Brunbergin kanssa strategia- ja designtoimisto Kuudes.

MAINOS

– Ammensimme inspiraatiomme paitsi ikonisista tuotteista myös Brunbergin pitkästä historiasta ja muistoista, joita lähes jokaisella suomalaisella on Brunbergiin liittyen. Halusimme vahvistaa brändin olemassa olevaa vahvaa mainetta samalla kuitenkin tuoden siihen jotain yllättävää ja uudenlaista, Kuudennen luova johtaja Piëtke Visser kertoo tiedotteessa.

– Valitsimme ruskean kartongin, sillä se tuo mieleen perinteisen käsityön, klassisen ilmeen ja hillityn eleganssin, joka on ollut osa Suukkoja alusta alkaen. Halusimme pakkauksen, joka näyttää arvokkaalta ja tukee kestävän materiaalivalinnan periaatteitamme, Brunbergin toimitusjohtaja Katarina Enholm lisää.

Uudistettu Suukko-pakkaus.

Brunberg on Suomen ainoa suukkovalmistaja, mutta maailmalla samankaltaisia makeisia on nautittu vuosisatojen ajan. Tanskalaiset keksivät Suukkoja muistuttavan flødebollen eli kermapallon vuonna 1807. Myöhemmin kerma korvattiin valkuaisvaahdolla säilyvyyden pidentämiseksi.

Brunbergin tehtaalla Suukkojen valmistus aloitettiin vuonna 1951. Suukkojen maku ja koko on säilynyt alusta alkaen melko samanlaisena, vain tuotantometodit ovat ajan saatossa modernisoituneet.

Ensimmäinen maku oli vanilja, nykyään mansikka on ylivoimaisesti myydyin maku.

Myös tuotteen nimi on tällä vuosituhannella vaihtunut. Rasistisesta Neekerinsuukko-nimestä luovuttiin vuonna 2001, mutta tummaihoiset ihmishahmot jäivät edelleen pakkauksiin. Viimeksi tuotepakkausta muutettiinkin merkittävästi vuonna 2020, kun hahmot vaihtuivat Porvoon kaupungin siluettiin.

Suukot ovat itse asiassa Brunbergin suurin tuoteryhmä. Niitä valmistetaan tehtaalla ympäri vuoden, ja tuotanto vilkastuu entisestään kampanja- ja sesonkiaikoina. Suukkolinjastoon on vuosien varrella tehty mittavia investointeja, jotta valtavaan kysyntään pystytään vastaamaan.

Ensimmäinen juhlavuosimaku, Vihreä Omena, saapuu kauppoihin maaliskuussa. Loput maut Brunberg paljastaa pitkin vuotta.