
Bauer Media Audio lanseerasi eilen Suomessa uuden digitaalisen audion alustan nimeltä Rayo.
Jatkossa kaikki Bauer Median digitaalisen audion sisällöt löytyvät samasta sovelluksesta.
Rayo on alusta, josta voi kuunnella kaikkia Bauer Median FM-radioita, nettistriimejä sekä podcasteja. Rayon kuunteluvalikoimasta löytyvät myös kolmansien osapuolten, eli kaikki avoimen RSS-syötteen kautta jaeltavat podcastit.
Bauer Median aiemmat digitaalisen audion alustat, vuonna 2017 lanseerattu nettiradioihin keskittynyt Radioplay sekä vuonna 2020 käyttöön otettu podcast-alusta Podplay tulevat Rayon lanseerauksen myötä poistumaan tämän vuoden aikana.
Yhtiön tiedotteessa kerrotaan, että Rayo on keskeinen osa Bauer Median Euroopan laajuista digitaalisen liiketoiminnan kehitystä. Yksi yhteinen alusta esimerkiksi parantaa käyttäjäymmärrystä sekä auttaa rakentamaan entistä vahvempia, dataan pohjautuvia palveluita.
Tämä luo pohjan myös uusille kaupallisille ratkaisuille.
– Tämä on ehdottomasti merkittävä hetki digimatkallamme. Sisältömme ja brändimme ovat hyvässä kunnossa, joten nyt oli oikea aika varmistaa, että myös jakelu kehittyy, ja erityisesti digitaalisen puolen käyttäjäkokemus päästään nostamaan uudelle tasolle, Bauer Media Audion toimitusjohtaja Sami Tenkanen kertoo tiedotteessa.
Suomi on yksi neljästä maasta, jossa Rayo on tähän mennessä lanseerattu. Suomen lisäksi Rayo on jo käytössä UK:ssa, Portugalissa ja Slovakiassa.