Arkkitehtuuri- ja designmuseo tulee sijoittumaan Helsingin Eteläsatamaan. Kuva: Uusi Arkkitehtuuri- ja designmuseo -hanke
Luovuus

Arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailuun yli 600 ehdotusta

13.9.2024 8:33
Mikko Perttunen
Tavoitteena on, että uusi museo voisi avautua vuonna 2030.

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailu on kerännyt 623 ehdotusta ympäri maailmaa. 29. elokuuta päättyneessä ensimmäisessä vaiheessa haettiin ehdotuksia Helsingin Eteläsatamaan sijoittuvaksi uudeksi museorakennukseksi.

Kotimaisista ja kansainvälisistä asiantuntijoista koottu Tuomaristo valitsee valtavasta joukosta 3–5 ehdotusta mukaan toiseen vaiheeseen. Toisen vaiheen valinnat julkistetaan joulukuussa. Valituista ehdotuksista kukin palkitaan 50 000 eurolla. Yhteensä kilpailussa jaettava palkintosumma on enintään 400 000 euroa.

MAINOS
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa haetaan toiminnallisesti tasapainoista ja taloudelliset perusedellytykset täyttävää yleisratkaisua uudeksi museorakennukseksi. Toisessa vaiheessa yleisratkaisua kehitetään eteenpäin sekä laajennetaan suunnittelua vastaamaan museon eri käyttäjäryhmien tarpeita. Toisen vaiheen tulokset julkistetaan ensi vuoden syyskuussa.

Uusi museorakennus tulee olemaan kooltaan noin 10 000 neliömetriä. Rakennus luo puitteet kansainvälisen tason museotoiminnalle ja muodostaa ympäristöineen uutta ja elävää keskustaa osana Eteläsataman uudistuvaa Makasiinirantaa.

Tavoiteaikataulun mukaan Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhdistävä uusi museo voisi avautua uudessa rakennuksessa vuonna 2030.

Ehdotuksiin voit tutustua täällä.

MAINOS