Yle kertoi eilen, että uuden Kesäkirja-elokuvan elokuvajulisteissa olevista viiden tähden arvosteluista neljä on itse asiassa täysin samoja arvosteluita.
Elokuva sai viisi tähteä Keskisuomalaiselta, Savon Sanomilta, Karjalaiselta ja Länsiväylältä. Kaikki neljä lehteä ovat kuitenkin osa samaa Keskisuomalainen-konsernia, ja sama arvostelu on julkaistu konsernin useassa lehdessä.
Asian nosti esiin suomalainen toimittaja ja elokuvakriitikko Kalle Kinnunen Facebook-sivuillaan.
Kesäkirjaa levittävän SF Studiosin markkinointipäällikkö Julia Nykyri kertoo Ylelle, että mainoksessa haluttiin nostaa esiin paikallismedioiden ääntä myös sisämaasta, sillä Kesäkirja on paikallistunut vahvasti rannikkoseudulle. Hän ei näe asiassa harhaanjohtamista, koska tähdet löytyvät jokaisesta mainitusta mediasta ja kritiikit ovat täysin julkisia.
Suuren huomion saanut elokuva pohjautuu Tove Janssonin tarinaan ja sitä tähdittää Hollywood-tähti Glenn Close. Elokuvan on ohjannut amerikkalainen Charlie McDowell, ja sitä on kuvattu Kotkan rannoilla ja saaristossa.