Toimistot

Timo Everistä Hasan-ryhmän hallituksen puheenjohtaja

Everi on suunnittelijana palkittu alan merkittävissä kansainvälisissä kilpailuissa, kuten Cannes Lionsissa ja Cliossa.
Kuva:
Hasan & Partners
Timo Everistä Hasan-ryhmän hallituksen puheenjohtaja

Kokenut suunnittelija Timo Everi on valittu Hasan-ryhmän uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi. Yhtiö tiedotti asiasta tiistaina.

Everi on toiminut tähän asti hallituksen puheenjohtajan sijaisena Ami Hasanin keväisen menehtymisen jälkeen. Aiemmin hän on toiminut hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana sekä työskennellyt Hasan & Partnersilla.

Everi on suunnittelijana palkittu alan merkittävissä kansainvälisissä kilpailuissa, kuten Cannes Lionsissa, Cliossa, Crestassa, Effiessä ja New York Festivalsissa. Suomen Grafia myönsi Everille elämäntyöpalkinnon eli Platinahuipun vuonna 2003.

– Koko tiimille on tärkeää ja merkityksellistä, että hallitusta johtaa näkemyksellinen ja liiketoiminnassa ansioitunut luova suunnittelija, Hasan-ryhmän Executive Creative Director Tobias Wacker kommentoi tiedotteessa.

– Timon laaja kokemus ja siihen pohjautuva ymmärrys antavat vahvan tuen työllemme.

Everi tunnetaan myös jääkiekkopiireissä, sillä hän toimii HIFK:n hallituksen puheenjohtajana ja Helsinki Garden -areenahankkeen keulakuvana.

Everi sanoo, että hän haluaa kehittää Hasanista entistä vaikuttavamman toimijan markkinoinnin alalle.

– Haluamme siirtää sekä keskustelun että varsinkin tekemisen painopistettä asiakkaan liiketoiminnan merkityksellisyyteen: kokonaisvaltaiseen ongelmanratkaisuun ja ratkaisuista omaperäisesti kertomiseen. Meidän tehtävä on muistuttaa ja työllämme osoittaa, mikä on markkinoinnin todellinen merkitys liiketoiminnalle. Luovuus linkittyy kaikkeen. Se on oivaltamista, mielenkiinnon herättämistä ja lopulta preferenssin synnyttämistä, Everi muistuttaa.

– Autamme yrityksiä tunnistamaan erottautumistekijänsä ja ottamaan ne omakseen. Strategisen työn ohella teemme erottuvaa viestintää, muotoilemme niin organisaatioita, brändejä kuin asiakaskokemusta.

Hasan-ryhmään kuuluvat luovat toimistot Hasan & Partners ja Perfect Fools sekä asiakeskeisyyteen erikoistunut toimisto Frankly Partners.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa