
Maailman ladatuimmaksi sovellukseksi noussut videopalvelu TikTok on jättämässä YouTuben jalkoihinsa – ainakin, jos asiaa mittaa keskimääräisillä katseluajoilla mobiilissa.
Tutkimusyhtiö App Annie raportoi, että mobiilikäyttäjät Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa viettävät keskimäärin enemmän aikaa TikTokissa kuin YouTubessa. Raportissa mitattiin vain Android-puhelimien katselumääriä, mutta oletettavasti tulos pysyy samana, vaikka mukana olisi myös muut ohjelmistot.
Isossa-Britanniassa TikTok oli ensimmäisen kerran suositumpi jo reilu vuosi sitten. Yhdysvalloissa TikTok ja YouTube ovat vuorotelleet kärkipaikalla vuoden 2020 kesästä lähtien, mutta ykkössija on kuulunut TikTokille huhtikuusta lähtien.
YouTube on kuitenkin kokonaiskatselumäärissä maailman suosituin videopalvelu, sillä YouTubella on huomattavasti enemmän käyttäjiä kuin kiinalaisella hittisovelluksella. Arvion mukaan YouTubella on jopa kaksi miljardia kuukausittaista käyttäjää, kun taas TikTokilla on noin miljardi.
Lähteet: App Annie, BBC
Onneksi olkoon vuoden 2025 Kasvukeissit Hetki, Volvo, Bats, Laattapiste-Pukkila ja Locobase! Tutustu uusiin Kasvukeisseihin ja poimi itsellesi vinkit ja opit vaikuttavaan markkinointiin.
Katso Kasvukeissit tästä