Ilmiöt

Tee-se-itse-tekijät nostivat rautakaupan myyntiä

Koronapandemia näkyi negatiivisesti ammattiasiakaskaupassa.
Kuva:
Unsplash/Jelleke Vanooteghem
Tee-se-itse-tekijät nostivat rautakaupan myyntiä

Rautakaupan myynti kasvoi vuonna 2020, kertoo rakennus- ja sisustuskaupan yhdistys RASI ry. Edellisvuoteen nähden kasvua tapahtui 4,8 prosenttia.

Kasvusta saadaan kiittää etenkin kuluttajia, jotka alkoivat koronapandemian puhjettua panostaa koteihinsa.

– Kuluttajat löysivät sisäisen tee-se-itse-tekijänsä ennätyksellisesti, ja se näkyi myös vahvasti kuluttajamyyntiin keskittyneiden toimijoiden myynnin kehityksessä, kertoo RASI ry:n toimitusjohtaja Minna Liuksiala.

– Lähes kaikkia pihan ja puutarhan tuotteita myytiin ennätyksellisesti. Kaupaksi kävi niin terassilaudat ja grillit kuin kasvit ja multasäkitkin. Myös isompien puutarhainvestointien, kuten ulkoporeammeiden ja kylpytynnyreiden kysyntä ylitti kaikki odotukset, hän kuvailee kevään poikkeuksellista myynnin kasvua. 

Sen sijaan ammattiasiakaskaupan myynti sakkasi koronan takia, kun pandemia laittoi useat rakennushankkeet jäihin. Muun muassa uudisrakentaminen kääntyi vahvojen vuosien jälkeen laskuun.

Rautakauppa kasvoi vuoden ensimmäiselläkin neljänneksellä 3,8 prosenttia, vaikka koronatilanne alkoi vaikuttaa vasta maaliskuussa. Toisella neljänneksellä myynti nousi jopa 11 prosenttia. Vuoden toisen puoliskon myynnin kasvu oli alkuvuoden tasolla.

Koko vuoden kasvuluvut ovat kuitenkin poikkeuksellisen korkeat.

– Rautakaupan vuoden 2020 myynnin kasvuluvut ovat poikkeuksellisen korkeat. Tilastoissa ei ainakaan viimeiseen 10 vuoteen ole saavutettu vastaavia kehityslukuja, sanoo Liuksiala.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa