Marketing Finland
Luovuus

Tässä on Effie Awards Finland 2021 -kilpailun tuomaristo

4.10.2021 8:00
Toni Rajamäki
Päätuomarina toimii bränditoimisto SEKillä työskentelevä Suvi Lähde.

Maailman laajimman markkinoinnin tehokkuutta mittaavan kilpailun Effie Awardsin Suomen-kisan tuomaristo on julkistettu. Effie Awards Finland 2021 -kilpailussa on kaksi erillistä tuomaristoa, joista toinen ryhmä tekee valintansa ensimmäisellä kierroksella ja toinen ryhmä toisella kierroksella. Ensimmäisen kierroksen tuomaristo valitsee finalistit, ja toisen kierroksen tuomaristo valitsee voittajat.

Suomen-kilpailun päätuomarina toimii bränditoimisto SEKin luova johtaja Suvi Lähde, jonka tuomaripestistä kerrottiin jo aiemmin tänä vuonna. Hän on mukana tuomaroimassa molemmilla kierroksilla.

Ensimmäisen kierroksen tuomaristokokoontuminen on 25. marraskuuta ja toisen kierroksen 14. joulukuuta. Bob the Robotin toimitusjohtajan Miska Rajasuon johtama ohjausryhmä vahvistaa finalistit ja voittajat tuomariston ehdotuksen perusteella. Varsinainen kilpailu on edessä 10. helmikuuta.

Suomessa kilpailun järjestää Marketing Finland Oy. Pääyhteistyökumppanina toimii Sanoma Media Finland.

1. kierroksen tuomaristo:

Suvi Lähde, Executive Creative Director, SEK

Anna Salmi, SVP brand, communications and sustainability, Posti Group Oyj

Ilkka Ruotsalainen, Creative Strategist, IVALO Creative Agency

Jani Engberg, CSO, Partner, Republic

Joanna Viileinen, Markkinointi-ja viestintäpäällikkö, Rototec

Johanna Jäkälä, CCO, Kaupallinen johtaja, VR

Johanna Varis, Marketing Manager, Abloy Oy

Lasse Nikkari, Päällikkö, formaatit & brändiviihde, Sanoma Media Finland

Leena Koskinen, Markkinointiarkkitehti, Head of People & Culture, ToinenPHD

Minna Utriainen, Business Development Director, Avidly Oyj

Mirva Kaitila, Producer, Head of client services, Bond creative agency

Netta Alaranta, Head of accounts, Drama Queen

Olessia Kozlova, Marketing Manager, Matkahuolto

Ossi Honkanen, Creative Director, hasan & partners

Paula Hernetkoski, Director, Strategic Sales Development, B2B, Sanoma Media Finland

Pekka Tola, SVP, Global Brand and Marketing, Valio Oy

Reetta Wallen, Senior Creative, Bob the Robot

Tapu Haro, Creative director, Sherpa

Tarja Autio, Markkinoinnin lehtori, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Tarja Malinen, Head of marketing and communication, Luhta sportswear company

Niina Uotila, Client Director at Vapa Media

2. kierroksen tuomaristo:

Suvi Lähde, Executive Creative Director, SEK

Anna-Riikka Hovi-Taunila, Asiakaskokemusjohtaja, Terveystalo

Anu Rintala, Brändijohtaja, Finnair

Jami Pankakari, Head of Digital Strategy, Mediabrands Finland

Jani Leppänen, Strategist & Managing partner, 358, Future Affairs

Jotti Taival, Creative Director, Kauas Creative

Jukka Veteläinen, Head of Strategy & Insight, dentsu

Kati Saarela, Marketing Director, Schibsted Suomi

Karri Ahonen, Johtaja, Sanoma Media Finland

Kimi Issakainen, Creative Director, SEK

Perttu Partanen, Chief marketing officer, Puuilo


Laura Paikkari, Creative Director, TBWA\Helsinki

Mats Nyström, Markkinointijohtaja, Food Folk Suomi Oy / McDonald's Finland

Mika Hyötyläinen, Vice president, marketing communications, Neste

Pasi Lindqvist, Copywriter, N2 Creative

Pia Dahlman, Chief Executive Officer, Folk Finland Oy

Reija Laaksonen, Vice president, head of global marketing, Nokian Tyres Plc

Riikka Järvinen, Chief marketing strategist, Nordea

Salla Erkkilä, Strategist, Client Lead, Dagmar

Samuli Cantell, Global Creative Director & Founder, Adventure Club

Ville Ohtonen, Vastaava luova johtaja, Bob the Robot

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)