
Fingersoftin Hill Climb Racing -mobiilipelisarjan ykkösosaa on ladattu yli 2 miljardia kertaa.
Säännöllisten päivitysten vuonna 2012 julkaistulla pelillä on vielä 13 vuoden jälkeenkin neljä miljoonaa pelaajaa päivittäin.
– Kun peli julkaistiin, ajattelimme että seuraavaksi aletaan sitten tekemään uutta peliä, mutta pelaajien innostus ja jatkuva kiinnostus pistivät suunnitelmamme uusiksi. Nyt nähdään, että tällaisia ikivihreitä pelejä pelataan jopa vuosikymmeniä, Fingersoftin toimitusjohtaja Teemu Närhi hehkuttaa tiedotteessa.
Vuoden 2012 jälkeen Hill Climb Racing on kasvanut ikoniseksi pelisarjaksi. Yhteenlaskettuna pelisarjalla onkin kasassa lähes kolme miljardia latausta eri alustoilla. Fingersoft on lisäksi kehittänyt Lego Hill Climb Adventures -spinoffin yhdessä tanskalaisen Lego Groupin kanssa.
Sarjan uusin peli, Hill Climb Racing 3, on vastikään testijulkaistu Suomessa.
Onneksi olkoon vuoden 2025 Kasvukeissit Hetki, Volvo, Bats, Laattapiste-Pukkila ja Locobase! Tutustu uusiin Kasvukeisseihin ja poimi itsellesi vinkit ja opit vaikuttavaan markkinointiin.
Katso Kasvukeissit tästä