Toimistot

Salla 2032 ylsi mukaan The One Show’n CMO Pencil -sarjan finaaliin kilpailemaan Googlen, Unileverin ja Heinekenin kaltaisten jättien rinnalle

Salla-kampanjan taustalla ovat House of Lapland ja brasilialaistoimisto Africa.
Kuva:
House of Lapland
Salla 2032 ylsi mukaan The One Show’n CMO Pencil -sarjan finaaliin kilpailemaan Googlen, Unileverin ja Heinekenin kaltaisten jättien rinnalle

Sallan kunnan viime vuoden menestyskampanja Salla 2032 on tehnyt suomalaisittain kovan suorituksen ja päässyt mukaan The One Show’n CMO Pencil -sarjan finaaliin. Sarjassa palkitaan ihmisiä kampanjan taustalla.

Salla 2032 -kampanja on finaalissa kovassa seurassa, sillä suomalaistyön lisäksi finaaliin ylsivät muun muassa Googlen, Unileverin, AB InBevin, Heinekenin ja Walmartin kampanjat. Yhteensä finaalissa on kahdeksan eri työtä.

Salla 2032 -kampanjan taustalla ovat rovaniemeläinen markkinointitoimisto House of Lapland ja brasilialainen mainostoimisto Africa. Työ on saanut poikkeuksellisen paljon tunnustusta ulkomailla viimeisen vuoden aikana. Cannes Lions -kilpailussa työ voitti peräti kuusi palkintoa, mukaan lukien yhden Grand Prix’n. Pystejä on tullut myös muun muassa D&AD:sta, Clio Sportsista, FIAP Awardsista ja Fast Companyn World Changing Ideas Awardsista.

CMO Pencilin voittaja julkistetaan 20. toukokuuta.

Salla 2032 kilpailee One Show’ssa myös Branded Entertainment -sarjan voitosta.

Lue myös: Toimitusjohtaja kertoo, miten Cannes-sensaatio House of Lapland onnistui tekemään kansainvälisen menestyskampanjan

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa