S-ryhmä
Ilmiöt

S-ryhmän ruoan verkkokauppa on suomalaisten selkeä suosikki, Wolt Market ja Fiksuruoka vahvoilla nuorten keskuudessa

5.9.2022 14:20
Toni Rajamäki
MarkkinointiUutisten ja IROResearchin tutkimuksen mukaan 40 prosenttia ruoan verkkokaupasta ostaneista suomalaisista suosii ensisijaisesti S-ryhmän ruoan verkkokauppaa.

S-ryhmä hallitsee Suomen ruokakauppaa myös verkossa, kertoo MarkkinointiUutisten ja tutkimustoimisto IROResearchin elokuussa tehty tutkimus, johon vastasi tuhat ihmistä ympäri Suomen.

Tutkimuksen mukaan 40 prosenttia ruoan verkkokaupasta ostaneista suomalaisista suosii ensisijaisesti S-ryhmän ruoan verkkokauppaa. S-ryhmän ainoa selkeä haastaja, Kesko, on ykkösvalinta 29 prosentin mielestä.

Selkeimmät erot näkyvät nuorissa aikuisissa. Esimerkiksi 18–24-vuotiaista 44 prosenttia suosii S-ryhmää ja vain 10 prosenttia Keskoa. Kesko on paalupaikalla vain ikäryhmässä 55–64-vuotiaat, joista 46 prosenttia valitsee Keskon ja 29 prosenttia S-ryhmän. Asia selittynee pääosin sillä, että vanhemmissa ikäluokissa on keskimäärin enemmän varallisuutta, joten hinta ei ole ostopäätöksessä niin merkittävä tekijä.

Palkkaluokkia vertaillessa huomataan, että alle 30 000 euroa tienaavissa kotitalouksissa S-ryhmä on selkeä suosikki, kun taas enemmän tienaavissa kotitalouksissa vaihtelu on suurta ja kilpailu tasaista.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Fiksuruoka ja Wolt Market saaneet nuorten huomion

IROResearchin tekemän kyselyn mukaan Fiksuruoka on kolmanneksi suosituin ensisijainen valinta ruoan verkkokaupassa. Fiksuruoan nosti ykköseksi 12 prosenttia vastaajista. Wolt Market otti nelossijan kahdeksan prosentin osuudellaan.

Ruokahävikkiä myyvä Fiksuruoka on tunnettu halvoista hinnoistaan, ja se onkin suosittu vaihtoehto nuorten keskuudessa. 18–24-vuotiaista 16 prosenttia suosii ensisijaisesti Fiksuruokaa, ja 25–34-vuotiaista samaa sanoo peräti 22 prosenttia.

Wolt Market lyö Fiksuruoan 18–24-vuotiaissa, jossa Woltin osuus on 24 prosenttia, mutta 25–34-vuotiaissa Wolt jää Fiksuruoan taakse 13 prosentin osuudellaan. 

Ruoan verkkokauppakisan tuoreimpiin tulokkaisiin kuuluu Oda, joka aloitti pääkaupunkiseudulla tänä vuonna. Uusimaalla kahdeksan prosenttia sanoo Odan olevan ensisijainen vaihtoehto heille. Taakse jäävät kaikki muut paitsi S-ryhmä, Kesko ja Fiksuruoka. 

Mielenkiintoista on myös se, että Fiksuruoka on kyselyn perusteella selkeästi suositumpi kuin ruotsalaiskilpailijansa, Matsmart, joka myy niin ikään hävikkiruokaa. Matsmart on ensisijainen valinta vain kahdelle prosentille.

Viisi prosenttia vastasi ensisijaiseksi ruoan verkkokaupakseen vaihtoehdon “Jokin muu”. Tässä ryhmässä eniten mainintoja sai Foodora.

Top 5: Suomalaisten ensisijainen valinta ruoan verkkokaupassa:

  1. S-ryhmä 40 prosenttia
  2. Kesko 29 prosenttia
  3. Fiksuruoka 12 prosenttia
  4. Wolt Market 8 prosenttia
  5. Oda 4 prosenttia

Harva tilaa vielä aktiivisesti

Kyselytuloksista nähdään myös, että ruoan verkkokaupassa on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, sillä vain vajaa kolmannes suomalaisista on kokeillut ruoan verkkokauppaa.

Kokeilijoistakin vain pieni joukko käyttää verkkokauppaa aktiivisesti. Kaksi prosenttia vastaajista tilaa 2-5 kertaa viikossa ja kuusi prosenttia tilaa noin kerran viikossa.

Seitsemän prosenttia tilaa noin 1-2 kertaa kuukaudessa, ja yhdeksän prosenttia tilaa suunnilleen kahden kuukauden välein. Vastaajista 58 prosenttia sanoo tilaavansa ruoan verkkokaupasta "harvemmin".

Kuinka usein ostat ruoan verkkokaupasta?

- 2-5 kertaa viikossa: 2 prosenttia

- Noin kerran viikossa: 6 prosenttia

- Noin kerran kahdessa viikossa: 7 prosenttia

- Noin 1-2 kertaa kuukaudessa: 11 prosenttia

- Suunnilleen kahden kuukauden välein: 9 prosenttia

- Harvemmin: 58 prosenttia

Tutkimus toteutettiin IROResearch Oy:n valtakunnallisessa kuluttajapaneelissa, osana Tuhat suomalaista -tutkimusta. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 1000. Tiedonkeruuaika oli 17.-29.8.2022. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan n. + 3,2 %-yksikköä. Tutkimuksen tilasi MarkkinointiUutiset.

Juttua korjattu 6. syyskuuta 2022 kello 12.50: Täsmennetty, että 40 prosenttia ruoan verkkokaupasta ostaneista suomalaisista, eikä kaikista suomalaisista, suosii ensisijaisesti S-ryhmän ruoan verkkokauppaa.