Kuva: Canva Pty Ltd.
Myynti

Puhelinmyyjät huomio! Kuluttaja-asiamies päivitti ohjeistustaan

12.11.2025 11:00
Mikko Perttunen
Myyjä ei saa aloittaa puhelua esimerkiksi kertomalla tekevänsä tutkimusta, kyselyä tai kertomalla voitosta tai lahjakortista.

Kuluttaja-asiamies on päivittänyt ohjeistustaan puhelinmyyntiin liittyvistä velvoitteista. Ohjeistukseen tehdyt päivitykset perustuvat kuluttaja-asiamiehen valvontatyössä antamiin ratkaisuihin.

– Yritysten on huolehdittava siitä, että puhelinmyynnissä työskentelevät henkilöt osaavat toimia vastuullisesti. Ilman asianmukaista koulutusta riski epäselvistä sopimuksista ja kuluttajan harhaanjohtamisesta kasvaa merkittävästi, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen toteaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston tiedotteessa.

Kuluttajaa ei saa kiirehtiä tai painostaa.
MAINOS
MAINOS

Päivitetyssä ohjeistuksessa on täsmennetty myyjien vastuuta.

Ohjeistuksen mukaan tarjouksessa ei saa käyttää ilmaisuja, joiden mukaan kuluttaja olisi jo sitoutunut sopimukseen tai velvollinen hyväksymään tarjouksen.

Myyjän on myös päätettävä puhelu, jos kuluttajan arviointikyky on heikentynyt esimerkiksi iän tai sairauden vuoksi.

Kuluttajaa ei saa kiirehtiä tai painostaa hyväksymään tarjousta, ja puhelun kaupallinen tarkoitus on käytävä ilmi heti puhelun alussa. Myyjä ei saa aloittaa puhelua esimerkiksi kertomalla tekevänsä tutkimusta, kyselyä tai kertomalla voitosta tai lahjakortista.

Puhelinmyyntiä koskeva lainsäädäntö uudistui viimeksi vuonna 2023. Tuolloin tuli voimaan lainmuutos, jonka myötä puhelimitse tehty sopimus ei synny heti puhelun aikana. Nykyisin sopimus astuu voimaan vasta sen jälkeen, kun kuluttaja on erikseen pysyvällä tavalla hyväksynyt yrityksen lähettämän kirjallisen tarjouksen puhelun jälkeen.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston helmikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan puhelinmyynnin lainsäädäntöä noudatetaan heikosti. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi vain noin puolet puhelinmyynnistä tilanneista oli saanut kirjallisen tarjouksen lain edellyttämällä tavalla puhelun jälkeen.

Tutkimus myös osoitti, että hyvä myyntitapa on yhteydessä kuluttajien kiinnostukseen tilata puhelinmyynnistä.