Vuoden 2024 lopulla Finanssiala selvitti, että suomalaiset ovat menettäneet huijareille yli 100 miljoonaa euroa kahdessa ja puolessa vuodessa. Yhtä suomalaista kohti se tekee noin kaksikymmentä euroa. Jos ajatellaan, että yksi sadasta olisi huijattavissa, huijatut olisivat menettäneet tuossa ajassa noin kaksituhatta euroa. Koska huijattuja lopulta on varmasti vielä harvemmassa, luvut näyttävät vielä synkemmiltä.

Pankit ja muut alan toimijat kehittävät jatkuvasti viestintäänsä, jotta ihmiset eivät tulisi huijatuksi. ”Näin tunnistat huijauksen”, ”älä klikkaa tästä”, ”varoitusmerkit näet näistä ja näistä asioista”, luetellaan artikkeleihin.

Ongelma ei ole ilmiön aliarvioinnissa. Se on huijattujen yliarvioinnissa. Otsikkoon kirjoitin, että huijauksiin lankeavat vain idiootit. Vaikka se on provosoivaa, mieti hetki, jos sen muotoilee näin: viisaskin ihminen on idiootti oman osaamisalueensa ulkopuolella.

On toki selvää, että ongelmaan tulee puuttua. Huijauksista varoittaminen on tiedottamista siinä missä muukin tiedotus, ja usein ensiarvoisen tärkeää huijausaaltojen ravistellessa milloin mitäkin palvelukantaa. Huijauksista varoittavaa viestintää lukiessa herää kuitenkin yksi kysymys: ketä oikeastaan pitäisi varoittaa?

‍

Väitän, että edes hyvin kirjoitettu tiedote ei riitä.

Tyypillisestihän kaikenlaisiin huijauksiin menevät ikäihmiset ja muut sellaiset, joiden ymmärrys digitaalisista palveluista ja niiden toiminnasta ei ole ajan tasalla. Heitä on hyvä varoittaa, mutta palveleeko alan termejä vilisevä lyhyt tiedote internetissä todella huijauksille altista palveluiden käyttäjää?

Olen nähnyt tiedotteita, joissa varoitetaan esimerkiksi keylogger-ohjelmista. Kuinka moni harjaantumaton digilaitteiden käyttäjä ylipäätään tietää, mikä on keylogger? Tunnistavatko nämä ihmiset lukiessaan termejä kuten hyperlinkki, tietojenkalastelu tai palomuuri – ja vaikka tunnistavatkin, osaavatko he selittää niiden tarkoitukset?

Väitän, että edes hyvin kirjoitettu tiedote ei riitä. Se, että Maija-Liisa Peuhu näyttää videolla keskisormea huijareille eri vuosikymmenillä, ei riitä. Varoitukset on laadittava kuin täyttä tolloa varten, sillä niin paljon kuin me välitämmekin vähempään teknologiaan tottuneista läheisimmistämme, he ovat teknologian kanssa tolloja. Kun minä osoitan isoisälleni, mistä sovellus päivitetään turvallisesti, hän on tollo. Minä olen yhtä tollo, kun hän avaa auton konepellin ja osoittaa asioita sieltä.

Lähetetään ohjeet paperipostin välityksellä. Kutsutaan ihmiset paikan päälle pankin konttoreihin seuraamaan, miten asiaa demonstroidaan kädestä pitäen. Selitetään termit juurta jaksain ja rinnastetaan ne johonkin, jonka kautta ne on helpompi hahmottaa.

Ei laadukaskaan tieto palvele ketään, jos se tuupataan paikkaan, jonne kohderyhmä vääntäytyy vain pakon edessä.

‍