Näkökulma

Olin suorittaja, joka odotti auringon nousevan kahdesti ja tajusi väsyneensä

Tämä on minun kuvaukseni siitä, miltä uupumus tuntuu – ja miltä tuntui löytää itseni uupumuksen jälkeen, kirjoittaa Jemmi Laaninen.
Kuva:
Olin suorittaja, joka odotti auringon nousevan kahdesti ja tajusi väsyneensä

Tämä tarina on henkilökohtainen, mutta mahdollisesti myös samaistuttava. Mediat ovat kertoneet jo vuosien ajan uraohjautuneen suorittaja-markkinoijan tarinaa uupumuksesta. Toisinaan syyllinen on huono johtaminen, toisinaan jatkuvasti aliresursoitu työyhteisö, joskus jokin muu taho.

Valtamedioissa uupumusta on kuitenkin tarkasteltu liian vähän minäkuvan näkökulmasta. Minkä asioiden kautta arvotamme itseämme? Liian vähän on tarkasteltu myös sitä, miten voitaisiin mahdollistaa psykologisesti turvallinen työyhteisö, traumainformoitu johtaminen ja varhaisen avun mielenterveyspalveluita työntekijöille.

Tämä on minun kuvaukseni siitä, miltä uupumus tuntuu – ja miltä tuntui löytää itseni.

Uupuneena odotin joka aamu auringon nousevan kahdesti. Se oli noussut jo kerran, mutta silti odotin, että se nousisi vielä vähän kirkkaammin, vielä vähän tulisempana ja vielä vähän korkeammalle. Yksi auringonnousu oli ihan kiva, mutta mitä seuraavaksi?

Uupumus tuntuu polttavalta halulta koskettaa sormin hellan kuumaa levyä, vaikka tietää, että se sattuu. Lisäksi tietää, että vesikellot sormenpäissä kestävät viikon eikä Magic Keyboardissakaan ole niin pehmeää näppäintuntumaa, etteikö kirjoittaminen tekisi kipeää. 

Uupumus tuntuu siltä, kun mustekynästä loppuu muste kesken lauseen ja yrität painaa kynää kovemmin paperia vasten, jotta saat kirjoitettua lauseen loppuun. Painat ja painat, koska tiedät, että jossain on vielä voimia käytettäväksi.

Yleensä kynä alkaa taas toimia, kun sen antaa levätä hetken.

Tein töitä taukoamatta, koska se tarjoasi minulle turvasataman.

Kun aloin uupua, googlasin paniikinomaisesti, miten voisin taas inspiroitua työstäni. Se tuntui niin säälittävältä, että päähän sattui. Joskus inspiroiduin asioista hetkeksi, mutta pitkäjänteiseen kiinnostukseen eivät rahkeeni riittäneet. Orastavat kiinnostukset hiipuvat hehkuviksi hiiliksi, joiden päällä kävellessä jokainen askel muistutti epäonnistumisesta.

Tein töitä taukoamatta, koska se tarjoasi minulle turvasataman. Se tarjosi minulle paikan olla hyvä sekä kokea onnistumista ja yhteenkuuluvuutta. Siinä satamassa kukaan ei voinut sanoa minulle, etten tiedä, mitä olen tekemässä.

Vaivihkaa keräsin itselleni tehtäviä tehtävien päälle. Keräsin hattuja joka lähtöön ja niin paljon, että olisin voinut pistää pystyyn tukkumyymälän. En osannut sanoa enää ei, enkä uskaltanutkaan. Entä jos olisin sanonut ei ja onnistumisen tunteeni olisi viety minulta pois?

Kaikki langat käsissä, rystyset valkoisina, langoista jo palojäljet kämmenissä ja sormien väleissä. Kyllä minä ymmärsin, että nyt ollaan jo menty jaksamisen rajan yli, mutta oli niin helvetin vaikea sanoa se ääneen.

Lopulta tuli hetki, jona tajusin, että nyt on pakko päästää irti. Minun oli pakko palata omaan itseeni ja niihin syihin, joiden vuoksi hain turvaa työstä. Oli pakko etsiä vastaus siihen kysymykseen, miksi teen sitä niin pitkään, kunnes se tukahduttaa.

Hain apua ja sain sitä. Kirjoitin loputtomasti, joka ainoa päivä. Googlasin inspiraatiota ja motivaatiolauseita, ja pidin niitä häpeilemättä itselleni esillä puhelimen taustakuvina, huoneentauluina, näytönsäästäjänä.

Palasin takaisin itseni luokse ja muistutin itseäni siitä, että minun tulee pitää itsestäni huolta.

Puhuin jaksamisestani ja tilanteestani avoimesti muille ja huomasin, etten ole yksin.

Puhuin jaksamisestani ja tilanteestani avoimesti muille ja huomasin, etten ole yksin. Sain empatiaa, eikä minua syyllistetty. Sain turvaa inhimillisyydestä. Koin, että minun ei tarvinnut ylisuorittaa ollakseni ympärilläni oleville ihmisille hyvä. Heille riitti Jemmi, ja mieluummin hyvinvoivana kuin jaksamisensa äärirajoilla.

Aloin löytää taas itseäni ja huomasin, että pidän tästä henkilöstä.

Nyt, muutama vuosi uupumukseni jälkeen, on ihanaa tietää, että uupumuksesta voi selvitä. Että yksi auringonnousu riittää, että kiinnostuksen kohteita tulee ja menee ja että onnistumisen tunteita saa muualtakin kuin töistä. 

Myös se on ihanaa, että pidän edelleen henkilöstä, jonka muutama vuosi sitten löysin uudelleen. Pidän edelleen huolta minusta.

Sekin on ihanaa ja helpottavaa, että tiedän nyt, että minulla on oikeus näihin tunteisiin ja ajatuksiin. Voin sanoa ne ääneen ja kirjoittaa sata sivulausetta ja käyttää konjunktiosanoja väärin, koska voin.

Toivon, että myös sinä pidät sinusta. Senkin jälkeen, kun kaikki työhön liittyvät asiat riisutaan pois <3

Jemmi tarkastelee markkinoinnin ja työelämän taitekohtia etsien kipupisteitä, sokeita pisteitä ja kieliopillisesti oikeita pisteitä. Sivulauserakenteiden kruunaamaton kuningatar ja samalla yksinkertaistamisen tunnollinen advokaatti.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa