Paulig
Brändit

Nyhtökaurasta tunnetun Gold&Green Foodsin yt-neuvottelut päättyneet: 57 työntekijää irtisanotaan

12.4.2022 12:15
Toni Rajamäki
Paulig myi aikoinaan lupauksia herättäneen brändinsä Valiolle maaliskuussa.

Nyhtökauratuotteellaan ihastuttaneen Gold&Green Foodsin yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet, kertoo emoyhtiö Paulig. Lopputulemana yritys irtisanoo 57 työntekijää.

Maaliskuussa kerrottiin, että Paulig myy Gold&Green-brändin ja Gold&Green Foodsin aineettoman omaisuuden sekä sen tutkimus- ja kehitystoiminnan maito- ja elintarvikealan yhtiölle Valiolle. Tuolloin sanottiin myös, että Paulig käynnistää suunnitelman kaupan ulkopuolelle jäävien Gold&Green Foodsin toimintojen vaiheittaisesta lopettamisesta.

Yt-neuvotteluissa päätettiin, että tuotanto Gold&Greenin Järvenpään-tehtaalla päättyy huhtikuun loppuun mennessä ja että liiketoiminta ajetaan alas touko-kesäkuun aikana.

– Kiitos Gold&Greenin työntekijöille todella hyvästä työstä ja vahvasta sitoutumisesta tämän innovaation ja brändin kehittämiseen. Ainutlaatuisen brändin tarina jatkuu tulevaisuudessa osana Valiota, kommentoi Pauligin Suomen ja Baltian liiketoiminta-alueesta vastaava Lenita Ingelin.

Paulig tuki lupaavana pidetyn brändin kehitystä ja investoi sen tuotantoon, organisaatioon ja kansainväliseen kasvuun, mutta liiketoimintaa ei onnistuttu kasvattamaan kannattavasti. 

Nyhtökaura on kuitenkin levittäytynyt jo useille eri markkinoille. Vuonna 2020 brändi vietiin Yhdysvaltoihin, ja viime vuonna suomalaisinnovaatio pääsi Australian suurimman vähittäiskauppaketjun Woolworthsin valikoimaan kautta maan. Tuotetta on myyty yli kymmenessä markkinassa. Suomessa nyhtökaura saavutti nopeasti lähestulkoon kulttiaseman.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)