Media

Näin paljon suomalaiset kuluttavat aikaa radion kuunteluun – ero podcasteihin on vielä valtava

Radion kuuntelu laski hieman poikkeusvuonna, mutta kuunteluluvut ovat edelleen korkeat.
Kuva:
Unsplash/Fringer Cat
Näin paljon suomalaiset kuluttavat aikaa radion kuunteluun – ero podcasteihin on vielä valtava

Suomalaisten television katselua ja radion kuuntelua mittaava Finnpanel on julkaissut viime vuoden radion kuunteluluvut. Niistä selviää, että suomalaiset kuuntelivat radiota ahkerasti myös poikkeusvuonna, vaikka esimerkiksi radion kuuntelu autossa vähentyi ihmisten jäätyä etätöihin.

Finnapanelin mukaan radio tavoitti viikossa 4,4 miljoonaa suomalaista. Keskimääräinen kuuntelija kuunteli radiota kaksi tuntia ja 34 minuuttia päivässä. Laskua edellisvuoteen tapahtui neljä minuuttia.

– Radiota kuuntelevat lähes kaikki, ja kuuntelua kertyy paljon, yli 2,5 tuntia päivässä. Radiolla on vakiintunut rooli suomalaisten arjessa ja tästä syystä kevään poikkeusaika ei juurikaan vaikuttanut koko vuoden kuuntelumääriin, Finnpanelin toimitusjohtaja Lena Brun kertoo tiedotteessa.

Eniten radiota kuuntelevat yli 55-vuotiaat, jotka kuuntelivat päivittäin lähes neljä tuntia. 74 prosenttia heistä kuunteli viikoittain Ylen kanavia. 25-54-vuotiaat kuuntelivat radiota keskimäärin reilut kaksi tuntia päivässä. Heistä jopa 80 prosenttia kuunteli viikoittain kaupallisia kanavia.

Koko media-ala kärsii pahasti koronavirustilanteesta, ja radioidenkin mediamyynti laski viime vuonna. Suomen kaupallisten radioiden liiton RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller sanoo, että radiolla menee kuitenkin hyvin, sillä kuuntelijoita riittää.

– Vaikka kaupallisten radioiden mainosmyynti koronakriisissä laski edellisvuoteen verrattuna, radio osoitti silti poikkeuksellista taisteluvahvuutta. RadioMedian huhtikuussa 2020 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan radiolla on oma paikkansa suomalaisten arjessa – työmatkailun vähennyttyä kuuntelu siirtyi autoista koteihin, ja radiosta tuli monen etätyöntekijän paras kaveri, Möller kertoo.

Radio vei selkeästi suurimman osuuden koko vuoden audion kuunteluminuuteista. Sen osuus kaikesta audion kuuntelusta oli 77 prosenttia. Nykypäivänä suosituksi nousseet podcastit eivät vielä paini samassa kastissa radioiden kanssa, sillä podcastien osuus kaikesta audion kuuntelusta on vielä alle viisi prosenttia. Reilut 22 prosenttia suomalaisista käyttää viikoittain radioiden arkistoja.

Suomen viime vuoden suosituin radiokanava oli Ylen Radio Suomi, jonka osuus kaikesta radiokuuntelusta oli 34 prosenttia. Kaupallisista kanavista suosituimmat ovat Radio Nova ja Radio Suomipop.

Seuraa MarkkinointiUutisia sosiaalisessa mediassa ja saat tuoreet uutiset helposti feediisi.

Lisää luettavaa