Kokenut markkinoija Mikael Nemeschansky jättää Hasan & partnersin vuoden lopussa. Hän toimi pitkään Hasanilla luovana johtajana ja osakkaana.
Nemeschansky siirtyi DDB:ltä Hasaniin jo vuonna 2004. Hän on vuosien saatossa ollut mukana rakentamassa lukuisten tunnettujen yritysten markkinointia. Niihin kuuluvat muun muassa Ilta-Sanomat, Nelonen, Sinebrychoff, Oikotie, DNA, Pohjola Vakuutus, Vepsäläinen ja HIFK.
Nemeschansky sanoo MarkkinointiUutisille, ettei hän koe Hasania enää henkiseksi kodikseen.
– Minulla on pitkä historia toimistossa, jossa olen nähnyt hyvin monenlaisia vaiheita. Kuten pitkissä suhteissa usein käy, osapuolet saattavat kasvaa erilleen. Olen jo jonkin aikaa miettinyt omaa rooliani ja tavoitteitani suhteessa toimistoon. Minulla on vahva näkemys siitä, miten haluan tehdä työtäni ja tuottaa arvoa asiakkailleni. Tulin yksinkertaisesti siihen johtopäätökseen, että en enää koe Hasania henkiseksi kodikseni. Minun täytyy lähteä pois pystyäkseni toteuttamaan niitä asioita, jotka koen tärkeäksi, Nemeschansky perustelee lähtöään.