Kolumni

Klikkiotsikko ei ole tie lukijan sieluun – eivätkä tyhjät markkinointilupaukset kuluttajan omaan

10.11.2023 7:05
Juuso Enala
Minusta on tullut pakon edessä ulospäinsuuntautunut ja kantaaottava ihminen. Yksikään kestävimmistä ihmissuhteistani ei kuitenkaan ole syntynyt huomiotalouden rajoja venyttämällä. Sama hiljaa kypsyttäminen toimii myös yritysten markkinointiviestinnässä, kirjoittaa Juuso Enala.

Mummolle myydään kodinkonekaupassa sadoilla euroilla turha liittymä. Perikunta panikoituu, media riemastuu. Kilpailija näkee hetkensä tulleen ja julkistaa kampanjan, jossa se etsii omiin myymälöihinsä seniorikokemusasiantuntijoita. Tosin vain sesonkiluontoisesti, koska eihän populismi ole kestävää.

Kuten rivien välistä voi lukea, takanani on kokemusvuosia. Matkan varrella on tarjoutunut houkuttelevia tilaisuuksia osoittaa sormella virheen tehnyttä kaveria. Mutta ennen toisten osoittelua kannattaa pysähtyä peilin eteen ja katsoa itseään syvälle silmiin. Jos yritys näkee sielunsa peilissä aidon halun ymmärtää senioreja, miksi heitä ymmärtäisi vain joulusesonkina? Koska panoksia kannattaa säästää tammikuulle? Kaveri kun saattaa syöttää lapaan silloin ihan uudella virheellä. 

Moni tämän kolumnin lukijoista osaa nähdä klikkiotsikoiden taakse. Mutta miksi silti hyväksymme tyhjät markkinointilupaukset?

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

Raflaavissa markkinointilupauksissa on paljon yhteistä paheksuttujen klikkiotsikoiden kanssa. Mitä pidemmälle niiden tarinaa seuraa, sen tuhnuisemmaksi polku muuttuu. Monet markkinoijat nauravat Kulta-Iidan ja Archie Cruzin huonosti käsikirjoitetulle suhdesaagalle, vaikka samaan aikaan kadehtivat sitä. Suurten otsikoiden takana kun ei tarvitse olla suuria tekoja.

Kansainvälisten osaajien kiinnittäminen suomalaisille työmarkkinoille on avainkysymyksiä maamme tulevan kilpailukyvyn kannalta. Taannoin tunnettu toimitusjohtaja julisti talousmediassa kotimarkkinoillamme toimivan yrityksensä palkkaavan satoja ulkomaalaistaustaisia parin vuoden aikana. Faktantarkistus johtaa kuitenkin Intiaan. Siellä työllistäminen on halvempaa ja irtisanominen helpompaa. Dynaamiset työmarkkinat ovat kansainvälisiä, ymmärrätte varmaan. Eikä kukaan koskaan faktisesti sanonut, että heidät työllistettäisiin Suomessa. 

Umpihanki, oma hiihto, mustikkasopat hiihtohaalarilla. Vaikka mennyttä on turha romantisoida, sieltä kannattaa oppia parhaita käytäntöjä. Menestymiseen ei ole oikotietä. Jokainen lupaus vaatii kyvyn ja halun sen lunastamiseen. Olen vuosia kirjoittanut tekemieni tarjousten loppuun seuraavasti: ”Jos valintaa kohdistuu meihin, lupaamme olla luottamuksenne arvoisia”.

Olemmeko aina olleet? Emme. Mutta siitä huolimatta suosittelen samaa lupausta usein omille asiakkailleni. Jospa he onnistuisivat paremmin. 

Moni tämän kolumnin lukijoista osaa nähdä klikkiotsikoiden taakse. Mutta miksi silti hyväksymme tyhjät markkinointilupaukset?

Juuso Enala on tarkkanäköinen markkinointistrategi, joka ei näe ongelmia vaan ratkaisuja. Hän tarkastelee liiketoiminta- ja markkinointistrategioiden rajapintoja laatikon ulkopuolelta.