Foodwest
Ilmiöt

Kasviperäiset elintarvikkeet ovat vakiinnuttaneet asemansa kuluttajien ostoskorissa, mutta eläinperäisiä tuotteita ne eivät ole syrjäyttämässä

7.11.2022 12:35
Satu Hurme
Suurin osa suomalaisista on sekasyöjiä, mutta lihan ja maidon kulutus ovat kuitenkin laskussa. Moni valitsee kasvipohjaisen vaihtoehdon maitotuotteelle.

Juuri julkaistun Foodwest Oy:n tuottaman Foodata kasvis ja liha -kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaisten asenne lihaan on muuttumassa. Tutkimukseen osallistuneista puolet olivat sitä mieltä, että lihaa syödään liikaa.

Luonnonvarakeskuksen vuosittain julkaisema ravintotaselaskelma antaa samansuuntaisen näkemyksen. Tilaston mukaan lihan ja maidon kulutus ovat laskussa. Erityisesti sianlihan kulutus laskee eniten eläinperäisistä tuotteista. Kuluttajat korvaavat sianlihaa tyypillisesti siipikarjalla.

Foodwest Oy:n Insight manager Juuli Seppälän mukaan lihan hinta ja pyrkimys terveellisempiin valintoihin vähentävät punaisen lihan käyttöä. Kasvipohjaiset tuotteet ovat vakiinnuttaneet asemansa markkinoilla, mutta niitä käyttää vain vähemmistö.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

– Kuluttajat, joilla on vähän kokemusta kasviproteiinivalmisteiden käytöstä suhtautuvat tuotteisiin epäilevästi, Seppälä sanoo tiedotteessa.

Maitotuotteiden kasvipohjaiset korvaajat ovat kuitenkin löytäneet osaksi myös sekasyöjien kulutustottumuksia. Foodata kasvis ja liha -tutkimukseen vastanneista lähes puolet käytti jotakin kasvipohjaista vastinetta maitotuotteelle.

Hintojen nousu näkyy ostoskorin sisällössä

Foodwestin tekemässä tutkimuksessa selvitettiin myös hintojen nousun vaikutuksia elintarvikkeiden kuluttamiseen. Tulosten mukaan ruokaostoksilla säästetään erityisesti tarjouksilla ja aletuotteilla. Kuluttajat ovat myös pyrkineet vähentämään omaa ruokahävikkiä.

Ruokavaliomuutokset tai energiansäästö, esimerkiksi uunin käytön vähentäminen, eivät näkyneet tutkimustuloksissa.

Energian kallistuminen ja sodan aiheuttamat Ukrainan viljaviennin vaikeudet heijastuvat viljan hinnan lisäksi proteiinipitoisten elintarvikkeiden hintoihin. Rehun hinnan noustessa liha ja kananmuna kallistuvat.

Hintatason nousu vaikuttaa myös kasviproteiinivalmisteisiin, joiden hinnan kehitykseen vaikuttaa energian hinnan lisäksi satokauden onnistuminen.