Törmäsin Nylon Beatin paluusta vihjailevaan somejulkaisuun ja tunsin odottamatonta intoa, vaikka en ole koskaan omistanut edes bändin CD:tä. 

Huomaan nyökytteleväni, kun podcast-juontaja fiilistelee pääministeri Matti Vanhasen kultaisia vuosia – vaikka keskustan äänestämistä en ole koskaan harkinnut.

Oheiset oireet muistuttavat kolmekymppisen ikäkriisiä, mutta luulen, että kyseessä on muutakin. Kun tulevaisuudella ei tunnu olevan annettavaa, voimistuu menneiden haikailu.

‍

Suomessa tulevaisuus hahmottuu tällä hetkellä hyvin ankeiden narratiivien kautta: Pysähtynyt talouskasvu, heikko syntyvyys, koulutustason lasku, soteongelmat ja velkajarru piirtävät synkkää kuvaa tulevista vuosikymmenistä, ilmasto- ja luontokriisistä puhumattakaan. Tekoälyhypeä varjostaa monella huoli työpaikkojen tulevaisuudesta, ja jopa edistykselliset start-up-ihmiset pöhisevät yhä enemmän kestävämmän tulevaisuuden sijaan puolustusteknologian parissa.

Toimet talouden ja maanpuolustuksen vahvistamiseksi ovat hyvin tarpeellisia. Jos kuitenkin julkinen keskustelu keskittyy liikaa niihin, alkaa moni kyseenalaistaa, mitä puolustettavaa meillä pian edes on.

Paremman puutteessa tarraudumme mihin tahansa toivonkipinään.

Paremman puutteessa tarraudumme mihin tahansa toivonkipinään: somessa riemuitaan, jos kanssaihminen osoittaa välittämisen merkkejä, julkinen palvelu toteuttaa laillisen tehtävänsä tai joku suostuu palkkaamaan ammattilaisen ihan oikeaan työsuhteeseen. Sometrendiä mukaillen, entinen bare minimum tuntuu nyt princess treatmentilta.

Sen sijaan, että sulkisin silmäni ja pyrkisin soittolistani avulla takaisin menneeseen, haluaisin nykyhetkeltä enemmän. Minusta Suomessa on nyt tarve ihmisiä yhdistäville, positiivisille tarinoille. Urheilusuoritukset, Euroviisut ja Alexander Stubb eivät riitä, jos yritysten, korkeakoulujen, järjestöjen tai puolueiden korkealentoisin visio tai innostavin viesti liittyy veroprosenttien viilaukseen tai hallinnolliseen näpertelyyn.

‍

Törmään usein puheeseen strategisesta viestinnästä ja markkinoinnista - miten kyseessä eivät ole vain tukifunktiot, vaan koko organisaation toimintaa laajasti vahvistavat tekijät.

Minusta nyt tulisi tähdätä vieläkin korkeammalle. Viestintä ja markkinointi voivat nimittäin olla strategisia toimintoja koko Suomen vahvistamiselle. Innostavat tarinat, vahvat poliittiset visiot, koko kansan mainoskampanjat ja yhteisöllisyyttä vaalivat brändit muistuttavat, mikä meitä yhdistää ja kertovat, mistä voimme unelmoida. Se, jos mikä tekee Suomesta vahvemman.

Olet sitten viestintää tilaava, mahdollistava, johtava tai tekevä – suurille sanoille ja teoille on nyt tilausta.

‍

‍