Hansdotter
Toimistot

Hansdotterissa merkittävä muutos: Juuso Enala ei jatka toimitusjohtajana, tilalle astuu Ulla Suur-Inkeroinen

3.10.2022 11:05
Toni Rajamäki
Enala jatkaa turkulaistoimistossa strategina ja hallituksen jäsenenä.

Turkulaistoimisto Hansdotterin perustaja Juuso Enala siirtää toimitusjohtajan kapulan Ulla Suur-Inkeroiselle, joka on niin ikään toimiston perustajia. Hansdotter kertoi muutoksesta maanantaina.

Enala jatkaa toimistossa strategina ja hallituksen jäsenenä. Suur-Inkeroinen toimi tähän asti strategina.

‍

MAINOS

– Olen iloinen Ullan halutessa ottaa vastaan toimitusjohtajan tehtävän. Ullalla on pitkä kokemus asiakas- ja strategiatyöstä, toimialaosaamista sekä vaadittavat henkilökohtaiset ominaisuudet. Hansdotterissa on ainutlaatuinen yhdessä tekemisen ja välittämisen kulttuuri. Uudessa roolissaan Ulla pääsee kehittämään hienoa yhtiötä edelleen, kertoo Hansdotter Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Lehtola tiedotteessa.

– Olen uuden edessä. Parhaan tuen ja inspiraation tehtävääni saan omalta tiimiltäni, joten koen olevani etuoikeutettu, kommentoi puolestaan Suur-Inkeroinen.

Hansdotter perustettiin vuonna 2018. Perustajajoukkoon kuului entisiä Zeeland Familyn huipputekijöitä, ja perustajista edelleen mukana ovat Suur-Inkeroinen, Enala ja Kristiina Kavén. Nykyään Zeeland tunnetaan Avidlyna.

Ota yhteyttä

Kerro kehitysideasi, anna palautetta, kysy mitä tahansa! Palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.