Toimistot

Eka Ruola vahvisti Nitron luovaa johtoa kovan luokan tekijällä

7.6.2021 14:35
Toni Rajamäki
Ruola sai haluamansa vahvistuksen Nitroon, jossa hän toimii pääomistajana ja vastaavana luovana johtajana.

Markkinointiviestinnän luova hybriditoimisto, alan supertähden Eka Ruolan omistama Nitro Group on vahvistanut luovaa johtoaan huippuosaajalla. Nitro tiedottaa, että Riku Eteläkoski siirtyy toimistoon luovaksi johtajaksi.

Eteläkoski siirtyy Ruolan leiriin Bob the Robotilta, jossa myös hän työskenteli luovana johtajana. Eteläkoski on työskennellyt aiemmin myös Hasan & Partnersilla, johon Ruola hänet aikoinaan rekrytoi.

– Riku oli listani kärjessä, kun mietin itselleni ja työyhteisöömme sopivaa taisteluparia Nitron luovan tuotteen kehittämisessä, sanoo Ruola, joka on Nitrossa pääomistaja ja myös vastaava luova johtaja.

Bobissa Eteläkoski vastasi suunnittelijana muun muassa Pauligin kaupunkikahvien palkitusta mainonnasta sekä S-marketille tehdyistä projekteista.

– Palkkasin Rikun aikoinaan koulun penkiltä harjoittelijaksi Hasan & Partnersiin. Jo silloin aistin, että tässä kaverissa on jotain hyvin erityistä. Riku on monipuolinen luova lahjakkuus, joka ymmärtää liiketoiminnan päälle ja on myös äärimmäisen miellyttävä persoona. Olen suunnattoman iloinen, että Rikun komea ura jatkuu nyt Nitrossa, Ruola jatkaa.

Eteläkoski sanoo, että Nitrossa häntä kiehtoo etenkin toimiston hybridimalli.

– Markkinointiviestinnän maailma on muuttunut yhä monimuotoisemmaksi. Nitrossa minua puhutteli toimiston moderni hybridimalli ja vahva ymmärrys koko putken osalta. Myös uudenlainen rooli luovan kulttuurin kehittämisessä oli äärimmäisen houkutteleva. Ja onhan tuon turkulaisen hujopinkin kanssa taas mukava päästä luovaa yhdessä lapioimaan, Eteläkoski kiteyttää.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)