Bob the Robot
Luovuus

Bob the Robot toteutti innovatiivisen virtuaalivaikuttajakampanjan, joka herätti brändien, vaikuttajien ja kuluttajien kiinnostuksen

20.10.2021 12:20
Toni Rajamäki
Kampanjalla annetaan kasvot nuorten mielenterveysongelmille ja kerätään varoja Mieli ry:lle.

Mainostoimisto Bob the Robotin suunnittelema ja toteuttama kampanja on jotain, mitä Suomessa – tai edes koko maailmassa – ei ole nähty. Ehkä juuri siksi kampanja on herännyt suurta kiinnostusta.

Mieli ry:n kanssa tehdyssä kampanjassa pääroolia näyttelee virtuaalinen vaikuttaja, jotka ovat vielä tänä päivänä harvinaisuuksia. Mutta ne eivät ole täysin uusi juttu. Bob the Robotin virtuaalivaikuttajalla on kuitenkin painavaa sanottavaa, mikä tekee siitä ainutlaatuisen – oletettavasti koko maailman mittakaavassa.

– Maailmassa on muutamia tunnettuja virtuaalisia vaikuttajia, mutta näiden taustalla ei ainakaan tietääksemme ole sen suurempaa tai merkityksellisempää agendaa, sanoo Bob the Robotin luova johtaja ja perustaja Toni Tiusanen.

Myrskyksi (kuvassa) nimetty vaikuttaja on nuorten kollektiivinen äänitorvi, joka nostaa esiin nuorten tunteita, toiveita, pelkoja ja haaveita sekä korona-ajan vaikutuksia nuorison mielenterveyteen

Mieli ry ja Bob the Robot halusivat keksiä jotain uutta. Jotain, jolla ongelma saisi kasvot ja jolla huomio saataisiin maksimoitua, koska puhtaasti kasvoton tilastojen esittely hukkuu liian helposti informaatiomassaan. Tilastot kertovat, että nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet jo pitkään ja että koronapandemia on vain pahentanut tilannetta, ja juuri siksi ongelmaa halutaan tuoda esiin poikkeuksellisin keinoin.

Myrsky-vaikuttajan toimintafilosofia on yksinkertainen: nuoret saavat kertoa omasta mielenmaisemastaan, ja Myrsky kanavoi ajatukset julkisuuteen muun muassa sosiaalisen median kautta. Myrskyn omilta verkkosivuilta näkee vaikuttajan nykyisen mielentilan, joka on saatu nuorten antamien vastauksien perusteella. Myrskyn Instagram-tilillä jaetaan puolestaan nuorten kertomia oikeita tarinoita.

Myrskyn avulla tuetaan Mieli ry:n varainhankintaa. Virtuaalivaikuttaja on tekemässä myös yhteistyötä brändien kanssa, ja kaikki tuotot ohjataan Mieli ry:lle. Bob the Robot on ollut hankkeessa mukana koko ajan vapaaehtoisvoimin.

Tiusanen sanoo, että brändien kiinnostus Myrskyä kohtaan on ollut merkittävää.

– Aihealue koetaan todella tärkeäksi ja ajankohtaiseksi. Myös tällainen poikkeuksellinen datan visualisointi ja toteutus ovat herättäneet kiinnostusta. Brändit haluavat olla mukana uusissa, hyvissä jutuissa.

Bob the Robotin ja Mieli ry:n omien kanavien lisäksi Myrsky on saanut näkyvyyttä muun muassa aiheen tärkeäksi kokeneiden vaikuttajien avulla. Myrskyn Instagram-tililtä löytyykin paljon kaverikuvia nuorten keskuudessa suosittujen vaikuttajien, kuten VilleGallen, Pinkku Pinskun ja Nelli Orellin, kanssa. Tiusasen mukaan useat vaikuttajat ovat myös ottaneet suoraan Myrskyyn yhteyttä, koska he haluavat olla mukana tukemassa hyvää asiaa.  

Suuren kiinnostuksen takia Myrskyn tarina elänee vielä pitkään. Alun perin jatkosta ei ollut suuria suunnitelmia, mutta useiden, vielä julkaisemattomien yhteistyökuvioiden takia tarina ei ole päättymässä tähän.

– Pääasia on, että Myrskyn tunnettuus kasvaa ja että Mieli ry saa tästä apua varainhankintaansa, Tiusanen painottaa.

– Totta kai tämä on myös meidän toimistolle iso juttu. Haluamme olla jatkossakin Suomen luovin toimisto, ja tällaiset toteutukset haastavat meitä oppimaan ja kehittymään.  

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)