Kolumni

Ansaittu medianäkyvyys taantuu fanfaarista tuhnupieruksi, jos sitä pitää hopealuotina myyntiin ja ajatusjohtajuuteen

5.2.2025 7:05
Harri-Pekka Pietikäinen
Vartti kansakunnan silmien alla jää egotripiksi, jollei siihen ole valmistautunut. Ammattitaitosi on oltava helposti kaiken kansan löydettävissä sen jälkeenkin, kun lehti, selain tai televisio sulkeutuu, kirjoittaa Harri-Pekka Pietikäinen.

Monissa yrityksissä haaveillaan kuola suupielistä valuen ansaitusta medianäkyvyydestä, jonka koetaan olevan konkreettinen lupaus menestymisestä: vihdoinkin meidät ja osaamisemme huomataan!

Ansaittu media taantuu kuitenkin fanfaarista tuhnupieruksi, mikäli sen odotetaan toimivan hopealuodin tavoin. Esimerkiksi siten, että näkyvyys johtaa automaattisesti myyntiin tai oman toimialan ajatusjohtajuuteen.

Käytännössä kyse on pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta työstä, joka näkyy esimerkiksi useassa eri kanavassa viestimisessä.
MAINOS

Olen kirjoittanut neljä tietokirjaa, joista yksi sai julkaisun aikaan enemmän medianäkyvyyttä kuin kolme muuta yhteensä. Kirjan aihe oli visuaalisen ja kertovan journalismin näkökulmasta katsottuna herkkupala. Sain palstatilaa valtakunnan suurimmissa printti- ja digimedioissa sekä ruutuaikaa kaupallisen television eetterissä.

Kaikesta näkyvyydestä huolimatta kirjaa ei myyty juuri lainkaan. Miksi?

Spekulatiivisia syitä lienee useita. On selvää, että kirja ei yksinkertaisesti houkutellut tai kiinnostanut potentiaalisia lukijoita tarpeeksi. Medianäkyvyyden tuoman potentiaalin haihtuminen tuntui silti käsittämättömältä. Lukuisat esillä olemiset konkretisoituivat lähinnä sometykkäyksinä ja kavereiden tsemppiviesteinä.

Eräs alalla pitkään työskennellyt tuttavani hahmotti yhden mahdollisen skenaarion sille, miksi teokseni ei myynyt. Kirjoja markkinoidaan kirjakaupoille ja muille alan toimijoille jo kirjan tekovaiheessa. Kyseinen teokseni ei herättänyt etukäteen merkittävää kiinnostusta kirjakauppojen ostoportaassa, minkä vuoksi sen hankintamäärät jäivät maltillisiksi (niissä paikoissa, minne sitä ylipäätään ostettiin myytäväksi). Paistatteluni median parrasvaloissa ei siis johtanut toivottuun myyntiin ehkä siksi, ettei kirjaa juuri näkynyt kauppojen hyllyillä ja verkkokauppojen valikoimissa.

Tässä piilee ansaitun median kaikkivoipaisuuteen liittyvä harha, johon monet kaupalliset toimijat ja asiantuntijat lankeavat. Vartti kansakunnan silmien alla jää egotripiksi, jollei siihen ole valmistautunut. Enkä tarkoita valmistautumisella kampaajalla käyntiä, uuden bleiserin hankkimista tai valmiiksi pureskeltujen vastausten harjoittelua peilin edessä.

Kun kohderyhmääsi kuuluva potentiaalinen asiakas todistaa hehkuvaa viisauttasi juodessaan aamukahviaan, sinun on oltava valmistautunut siihen, että tapaamisenne ei pääty haastattelun loputtua. Kun televisio tai nettiselain sulkeutuu, on ammattitaitosi (tarjoomasta puhumattakaan) oltava helposti kaiken kansan löydettävissä.

Käytännössä kyse on pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta työstä, joka näkyy esimerkiksi useassa eri kanavassa viestimisessä. Siinä, että osaamisesi ja asiantuntijuutesi on kaikkien nähtävillä ja että olet rakentanut asiantuntijabrändiäsi pitkäjänteisesti.

Paradoksaalisesti samalla juuri sen myötä mahdollistuu usein myös ansaitun median saaminen.

Harri-Pekka Pietikäinen on päätoimittaja ja kirjailija. Kolumneissaan hän pureutuu median ajankohtaisiin ilmiöihin ja suuntauksiin.

MAINOS