Olen istunut sadoissa offline-näytöissä (toimiston hyväksymän raakaversion asiakasnäyttö) ja kaava on universaali: jos innokkaimmat ovat asiakas ja projektijohto, mutta luovat tihrustavat kengänkärkiään, käsissä on spotti joka 100 % varmasti kuuluu siihen 50 %:iin, joka WARCin tutkimusdatan mukaan ei herätä mitään tunnetta.

Flatline.

Mutta jos luovat ja ohjaaja eivät meinaa pysyä tuoleissaan, ilmassa väreilee sähkö ja joku tirskuu väärässä kohdassa innostuksesta – samalla kun asiakas poistuu happihypylle (tai pahimmillaan palauttamaan lounaansa takaisin ekosysteemiin samaa kautta kuin se sinne tulikin), silloin käsissä on vähintään raakatimantti.

Jotain aidosti kiinnostavaa.

Tämä ei ole moraalinen tuomio ketään kohtaan. Kukaan ei herää aamulla haluten tappaa ideaa. Jokainen toimii rationaalisesti omassa roolissaan, omassa riskikehyksessään, omassa selviytymispelissään.

Asiakas tekee päätöksiä maailmassa, jossa epäonnistuminen on henkilökohtaista, mutta onnistuminen on kollektiivista. Projektijohto taas tekee työnsä hyvin silloin, kun projekti etenee ilman kitkaa. Kun palaverit pysyvät aikataulussa, kommentit tulevat deadlineen mennessä, versiohistoria on hallussa ja kaikki ovat koko ajan “kartalla”. Se on ammattitaitoa. Mutta siinä on pieni, kohtalokas sivuvaikutus: hyvä projektijohtaminen ei ole sama asia kuin hyvä lopputulos. 

Usein se on sen vastakohta.

Kiinnostava työ näyttää aina jossain vaiheessa virheeltä. Se tuntuu keskeneräiseltä, liian isolta, liian oudolta, liian “mit vit nää nyt on tekemässä!?”. Kun tekijöiden tärkein KPI on prosessin aikainen mielenrauha, vastuu toimivasta lopputuloksesta lakaistaan maton alle.

Hyväksyntä vaatii konsensusta.
Vaikutus vaatii konfliktia.

“video93884728.mp4” on 18 minuuttia pitkä Teams-puhelun taltiointi, joka sai kymmeniä miljoonia katseluita heti ekalla viikolla. Koska Timothée Chalamet + kuningasidea.

“Kulissien takainen totuus kiinnostaa aina enemmän kuin esiintymislavan hiottu koreografia, koska isoja asioita tekevät ihmiset ovat hekin vaan ihmisiä ja oikeasti aika hölmöjä.” Tämän insightin varaan laatuelokuvista tunnettu A24:n video93884728.mp4 on käsikirjoitettu.

Toimiva idea rikkoo konventioita.

18 minuutin Teams-puhelu toimii, koska kukaan ei aikaisemmin ole markkinoinut joulun blockbuster-elokuvaa sellaisella. Marty Supreme -leffaa markkinoiva sisältö ei suoraan vertaudu mihinkään. Klisee sen sijaan on kuin Juhlamaailmasta hankittu haarniska: ensimmäinen sivallus kilpailevalta sisällöltä puhkoo sen keuhkot, koska se ei oikeasti ole haarniska.

Paketti keitetään kasaan tuotannossa.

Sen saa useimmiten tehtäväkseen taho, jonka ensisijainen tavoite on varmistaa oma myyntikate, ei kertoa inspiroivaa tai tunteita herättävää tarinaa.

Kun tuotanto asetetaan järjestelmässä asemaan, jossa se oppii, että paras tapa selvitä on suostua kaikkeen – se suostuu kaikkeen. Muutokset tehdään “koska asiakas” ja kompromissit ovat “realiteetteja”. Silloin tuotanto on vaan prosessin jatke, ei idean liittolainen.

Valitse aina nälkäinen, muttei nälkää näkevä tuotantokumppani.

Jos valitset mielenrauhan, et ole kiinnostava.

Jos keissi ei onnistuessaankaan päädy sun kumppanin portfolion kärkeen, olet tehnyt laiskan ja varmistelevan valinnan. Jos se taas päätyy sinne joka tapauksessa, olet valinnut halvimman tarjouksen – ja jälki on väistämättä sen mukaista.

Lopulta kaikki miettii tykönään, “kukahan nyt tänkin mokas”?

Kaikki. Yhdessä.

Se ei ole asiakkaan vika.
Se ei ole proikkarin vika.
Se ei ole tuotantoyhtiön vika.

Se on yhteinen painovoima.

Siksi “ratkaisu” ei ole pelkkä toive, että tehdään jatkossa rohkeammin. Sellainen on epämääräistä yläpilveä. Ratkaisu on se, että jokaisessa vaiheessa tehdään aktiivinen, ääneen lausuttu päätös: optimoidaanko hyväksyntää vai vaikutusta.

Kysytään itseltä ja muilta:
MITÄ TEKISIT, JOS ET PELKÄISI?

No olisit tottakai kiinnostava.

Kiinnostavuus on mahdollista, mutta se on sekä vaikeaa että pelottavaa: vaikeaa, koska se vaatii raakaa ajattelua, makua ja viivojen ulkopuolelle piirtämistä. Pelottavaa, koska sekä draamassa että komediassa pitää olla sekä konflikti että yllätys, jotta se toimii. Mitä syvempi konflikti ja hätkähdyttävämpi käänne, sen parempi. Siltä osin mikään ei ole muuttunut sen jälkeen, kun Aristoteles kirjoitti Runousopin.

On tehtävä aktiivinen valinta mielenrauhan ja merkityksen välillä.

Jos valitset mielenrauhan, et ole kiinnostava. Jos valitset merkityksen, pitää kestää se hetki, kun huoneessa ei enää nyökkäillä.

‍