Mainos

Moi! Näin teleoperaattori vie viestiä eteenpäin urheilijoiden kanssa

16.8.2021 10:04
MarkkinointiUutiset
Moi Mobiili haastoi vaikuttajat vuorovaikutukseen keskenään sosiaalisessa mediassa, erinomaisin tuloksin.

MAINOS: 10.fi

Moi Mobiili tuli ryminällä suomalaiseen matkapuhelinliittymäkenttään vuonna 2016. Harva on välttynyt sen mainoksilta somessa, televisiossa ja radiossa. Brändi on ollut vahvasti näkyvillä esimerkiksi jääkiekon mainoskatkoilla, mutta nyt yhteyttä urheiluun haluttiin vahvistaa myös sosiaalisessa mediassa.

Moi Mobiilin myynti- ja markkinointijohtaja Ulla Koivulan mukaan vaikuttajamarkkinoinnin teho ulottuu sinne, missä perinteinen mainonta ei välttämättä toimi täydellä teholla.

”Koska sosiaalisen median vaikuttajia seurataan kuluttajan tahdosta, oli meidän tavoitteemme olla mukana ilmiössä, kun nyt oli käsillä hieno urheilun ystävien kesä, kun liittymät eivät varsinaisesti ole niitä, mitä joka päivä muuten ajatellaan hankittavan.”

Urheilullisen vaikuttajamarkkinoinnin strategian pohjana oli tiimiajattelu: yhteen urheilijaan panostamisen tai yksittäisen ison lähdön sijaan 10.fi keräsi Moille brändin tavoitteita tukevan, asiakasprofiiliin sopivan tiimin, joka vie Moin viestiä eteenpäin useiden kuukausien ajan.

Moin tiimiin valittiin seitsemän sosiaalisessa mediassa aktiivista, ajankohtaista urheilijaa eri lajeista. Tiimiin kuuluvat muun muassa uimari Ida Hulkko, aitajuoksija Elmo Lakka ja koripalloilija Sasu Salin.

Moi halusi antaa vaikuttajille vapaat kädet siinä, miltä yhteistyö tulisi kanavissa näyttämään.

”Vaikka vaikuttaja tuottaa välillä kaupallista sisältöä, on se seuraajille positiivista, jos se tehdään vaikuttajan tyyliin sopivasti ja moraalisesti miellyttävällä tavalla”, Koivula kertoo.

Moi laittoi vaikuttajat vuorovaikutukseen keskenään

Mobiililiittymän – ja sosiaalisen median – perimmäinen tarkoitus on lisätä vuorovaikutusta ihmisten välillä. Tämä nostettiin myös Moin urheilijatiimin lähtöjen kantavaksi teemaksi.

Urheilijayhteistyön lanseeraus toteutettiin urheilijoiden välisenä viestinvaihtona: jokainen tiimiin kuuluva urheilija moikkasi feedissään toista tiimiin kuuluvaa urheilijaa. Näin fanit pääsivät tutustumaan tiimin kaikkiin jäseniin, urheilijat saivat uusia seuraajia ja brändin viestiä toistettiin hauskalla ja kekseliäällä tavalla.

Vuorovaikutus on ollut vahvasti läsnä myös muissa lähdöissä. Kun esille haluttiin tuoda Moin datanjakamisominaisuuksia, urheilijat jakoivat toistensa kanssa niin kakkua, treenihaasteita kuin aikaa. Myös seuraajat otetaan mukaan vuorovaikutukseen seuraavien kuukausien aikana kyselyin ja äänestyksin.

”Varsinkin matkapuhelinliittymien osalta kuluttajat haluavat tutkia ja tehdä vertailua ennen ostopäätöksen tekoa. Vaikuttajien viesti ja brändiuskollisuus ovat siis tärkeä tekijä osana tätä, jotta kuluttajat saavat omalta viiteryhmältään suosituksen ennen ostopäätöstä. Meidän liittymiemme osalta tämä on hyvä asia, koska hinnoittelumme on niin ylivoimainen pitkässä juoksussa, koska emme houkuttele asiakkaita lyhyillä tarjouksilla, vaan meillä on aina hyvä diili”, Koivula kertoo.


Kovassa nosteessa olevat urheilijat nostavat myös kumppaneita

Pitkäkestoinen yhteistyö ja vuorovaikutuksen korostaminen on jo ensimmäisten kuukausien aikana osoittautunut toimivaksi strategiaksi: tavoitteet on ylitetty niin tavoittavuuden kuin sitoutuneisuuden osalta. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana urheilijatiimin tavoittavuus on ollut yli 220 000, ja sitoutumisia sisältöihin oli yli 12 000.

Pitkäkestoinen yhteistyö kovassa nosteessa olevien urheilijoiden kanssa voi kantaa hedelmää myös median kasvamisen muodossa. Yhteistyön ensimmäisten kuukausien aikana Moin urheilijatiimin yleisön koko on kasvanut yli 25 prosenttia: vaikuttajilla on yhteensä jo yli 10 000 seuraajaa enemmän kuin yhteistyön alussa, ja kumppanijulkaisujen kuukausittainen orgaaninen tavoittavuus on kasvanut yli 20 000 tilillä.

Seuraavien kuukausien aikana Moin tiimi jatkaa brändin viestin viemistä vuorovaikutteisesti. Mukaan tulevat myös taktiset viestit, ja tavoittavuutta lisätään seuraajien aktivoinnilla sekä parhaiten toimivien julkaisujen buustaamisella.

”Mittaamme kaikessa tekemisessä suoraa myyntiä. Koska kaikki myynti meillä on digitaalista verkkokauppamme kautta, on meillä panostettu hyvään markkinoinnin ROMI- sekä attribuutiomallinnukseen. Nuorena operaattorina olemme alusta alkaen saaneet kehittää tähän modernin ja toimivan mallin”, Koivula sanoo.

Haluatko lukea lisää urheilullisen vaikuttajamarkkinoinnin käynnistämisestä ja oman urheilijatiimin kasaamisesta?

Lataa Find, Mix and Match -opas täältä!

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)