Aiemmin tänä vuonna Pohjois-Amerikassa kohuttiin turreista (englanniksi furry). Uutisten mukaan koululaisten kesken leviää taipumus identifioitua eläimiksi. He pukeutuvat karvaisiin eläinpukuihin. Vastaus opettajan tunnilla esittämään kysymykseen saattaa olla “miau, miau”. Koulujen vessoihin on pitänyt tuoda hiekkalaatikoita, jotta turrit voivat käydä tarpeillaan. 

Kun amerikkalainen ystäväni kertoi ilmiöstä eräässä kesän illanvietossa, olin häkeltynyt. Oikeastiko ihmiset luulevat itseään kissoiksi ja koiriksi? Faktantarkistus osoitti uutiset oikeistomedian kehitelmiksi. Turrit ovat kyllä oikea ilmiö, mutta kyseessä on enemmänkin fanikulttuuri kuin se, että joku pokkana kertoisi olevansa vaaleanpunainen kissa. Turrit saivat kuitenkin minut pohtimaan identiteettejä ja etenkin niiden tulevaisuutta digitaalisessa maailmassa.

Pelillisen metaversumin, Robloxin, aktiivikäyttäjät vaihtavat asuaan lähes kerran päivässä.

Muutama viikko sitten virolainen virtuaalisiin avatariin keskittynyt startup Ready Player Me sai 56 miljoonan dollarin rahoituksen amerikkalaiselta korkean profiilin sijoittajalta. Olen itsekin leikkinyt heidän avatartyökalullaan muutamassa asiakasprojektissa. Kun tuo oman valokuvansa palveluun, se luo melko aidon näköisen 3D-avatarin, jonka voi sitten tuunata mieleisekseen vaattein ja asustein. Aika simppeli juttu - mutta 56 miljoonan rahoitus povaa, että virtuaaliset identiteetit, joita avattaret edustavat, ovat tulevaisuudessa valtaisa bisnes. On myös selvää, että virtuaalisen identiteetin rakentamisen ja ilmaisemisen työkalut tulevat olemaan markkinoijille jättimäinen työmaa ja iso liiketoimintaa.

Ulkonäöllä on siis väliä! Esimerkiksi pelillisen metaversumin, Robloxin, aktiivikäyttäjät vaihtavat asuaan lähes kerran päivässä. Kun Snapcaht taannoin julkaisi Bitmoji-hahmot, jotka istuvat pyörätuolissa, vastaanotto oli innostunut: vihdoin! On hirvittävän tärkeää, että saatavilla on hahmo, johon voi samaistua. 

Virtuaalisten identiteettien avulla voimme tuoda esiin eri puolia itsestämme. 

Toisaalta tutkimukset ovat osoittaneet, että virtuaalisilla identiteeteillä myös leikitään: rakennetaan ideaaliminä, roolipelihahmo tai täysin todellisuudesta irrallaan oleva fantasia. Ready Player Men perustaja Timmu Tõke totesi haastattelussa, että hän uskoo kaikilla meillä olevan tulevaisuudessa muutamia erilaisia metaversumi-identiteettejä eri tarkoituksia varten: työ, vapaa-aika, kenties vielä jotakin villimpää. Virtuaalisten identiteettien avulla voimme tuoda esiin eri puolia itsestämme. 

Tietokonepelien pelaajat tietävät tämän jo: se hiljainen tyyppi töistä voi olla jossakin pelissä kaikkien ihailema sankari. Kun itse ajattelen identiteettiä ja sen virtuaalista tulevaisuutta, toivon, että virtuaaliset identiteetit auttavat kaikkia oman ulkomuotonsa kanssa tavalla tai toisella kamppailevia helpompaan elämään: “väärän” värisiä tai mallisia ihmisiä kohtaamaan toiset ilman pelkoa tai nuoria naisia luomaan uraa ilman, että huomio kiinnittyy vain ulkomuotoon. Joka väittää, että ongelmia ei ole, ei selvästikään kuulu näihin ryhmiin.

Kun tekeminen siirtyy tavallisesta netistä enemmän metaversumiin, virtuaaliset identiteetit voivat parhaimmillaan olla todella vapauttavia ja antaa mahdollisuuden kiinnittää huomion siihen, mikä kussakin tilanteessa on olennaista: joskus se on ammattitaito, joskus tanssiliikkeet ja joskus digitaaliset vaatteet. 

Hei sinä limainen äijä, koitapa elää tänään sinä nuorena tyttönä, jonka tissejä kuolasit!

Tulemme varmasti myös näkemään kohuja, joissa jonkun identiteetti on varastettu, ihmisiä on huijattu tai joku on vaikkapa käyttänyt alkuperäiskansojen asuja väärällä tavalla tai teeskennellyt kuuluvansa tiettyyn etniseen ryhmään. Virtuaaliset identiteetit antavat kuitenkin myös valtavan hyvät työkalut kirjaimellisesti astua toisten saappaisiin. Hei sinä limainen äijä, koitapa elää tänään sinä nuorena tyttönä, jonka tissejä kuolasit! Tai entä jos minä olisinkin tänään afroamerikkalainen mies? Miten muut minuun suhtautuisivat? Mitä voisin oppia siitä? Virtuaalitodellisuuteen on usein viitattu termillä “empathy machine”. Sen keskeisiä etuja on mahdollisuus kokea elämää toisesta perspektiivistä, minkä toivotaan lisäävän ymmärrystä muita kohtaan.

En kuitenkaan voi olla miettimättä, mitä tapahtuisi, jos yhtäkkiä huomaisin olevani vaaleanpunainen karvainen kissa! Ehkä pudottaisin pöydältä pari kukkaruukkua. Ja veikkaan, että hyvin pian joku tuputtaisi minulle vähintään virtuaalista Sheba-kissanruokaa – NFT-erikoiseränä tietenkin. 

Laura Olin tekee töitä virtuaalitodellisuudessa mutta ei suostu luopumaan paperi-Hesarista. Olin ruotii kolumneissaan uutta teknologiaa ja sen liepeillä olevia ilmiöitä markkinoinnin rillien läpi.